Tietoa Kiasmasta
Kiasma on nykytaiteen museo ja osa Valtion taidemuseon organisaatiota. Kiasman tavoitteena on edistää nykytaiteen tuntemusta ja kuvataiteen asemaa Suomessa.
Kiasma on löytänyt paikkansa Helsingin ja koko Suomen kulttuurikentässä. Museo on kehittänyt uusia yhteistyön muotoja ja ollut mukana näyttämässä suuntaa kulttuurin ja yrityselämän toimivalle yhteistyölle.
Toiminnan esittely
Kiasman toiminnan perusmuotoina ovat vaihtuvat näyttelyt ja kokoelmien kartuttaminen, tutkimus ja esittely. Yhdessä Kiasma-teatterin ohjelmiston ja aktiivisen taidekasvatuksellisen yleisötyön kanssa ne muodostavat elävän kokonaisuuden.
Keskeinen osa Kiasman toimintaa on taidekokoelmien kartuttaminen. Kiasma kerää kokoelmiinsa ensisijaisesti suomalaista nykytaidetta. Kokoelmia kartutetaan myös tuottamalla uusia teoksia. Yleisölle kokoelmia esitellään vuosittain vaihtuvissa teemanäyttelyissä.
Kiasma on helposti lähestyttävä, aktiivinen ja osallistava. Kiasma herättää keskustelua taiteesta ja sen kautta ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Monipuolinen vaihtuva ohjelmisto mahdollistaa erilaisten yleisöjen tavoittamiseen. Kiasma on paljon muutakin kuin museo.