Love Bites I
Love Bites I
1998
värivalokuva
70 x 58 cm
Kokoelmat N-2000-83
Hankittu 2000
 Biografia
 Paluu etusivulle
1/2 >>>
 
 
POP

Elina BROTHERUS

Elina Brotherus Syntynyt 1972 Helsingissä. Asuu ja työskentelee Pariisissa.



Biografia

”Uskon ihmisten perimmäiseen samankaltaisuuteen… minun elämästäni poimitut leikkaukset voivat olla tunnistettavia toisillekin.”, sanoo Elina Brotherus. Hän tuli tunnetuksi omakuvista: sarjoissa Das Mädchen sprach von Liebe ja Self-Portraits hän tutkii luonnontieteilijän tarkkuudella ihmisen tunnemaisemaa ja mielenliikkeitä. Brotherus rakentaa kuvansa niissä itse esiintymällä, mutta sanoutuu irti roolihahmojen näyttelemisestä. Hänen kuvansa palautuvat tunnetilaltaan dokumentarismin perinteen aitouden vaatimukseen.

Elina Brotherus koki opiskeluaikana muodonmuutoksen luonnontieteilijästä taiteilijaksi. Hän valmistui maisteriksi sekä yliopistolta kemia pääaineenaan että Taideteollisesta korkeakoulusta valokuvataiteen osastolta. Ensimmäiset yksityisnäyttelynsä hän piti 1998 ja tuorein kaikkiaan kymmenestä omasta näyttelystä oli Pariisissa keväällä 2001. Brotherus on valokuvataiteilijana saavuttanut nopeasti kansainvälistä tunnustusta.

Brotheruksen kuvat nostavat esiin ajatuksen elokuvamaisesta kamerankäytöstä. Taiteilija sanookin tarjoilevansa katsojille kaikupohjia ja valkokankaita. Brotheruksen työskentely lähtee liikkeelle oman elämän tapahtumista ja siirtyminen henkilökuvauksesta maisemaan on liukuva. Maisemasarjoista ensimmäinen oli Landscapes and escapes, joka tutkii ihmisen halua valloittaa ja hallita alueita. Mutta pisimmälle maisemaan etenee sarja The New Painting, jonka parissa Brotherus tällä hetkellä työskentelee. Nimensä mukaisesti sarja lähestyy klassista maalausta.

Nyt esillä olevat valokuvat kuuluvat sarjaan Love bites (1998-1999), jossa Brotherus käsittelee ihmisen ruumiillisuutta ja rakkauden satuttavuutta. Jäljet iholla muistuttavat toisiaan, vain muoto kertoo niiden aiheuttajasta. Tunnekuohun ääripäät, intohimo ja viha, näyttävät kyntensä.

Leena Laakso



 Päävalikko