|
||||||||||||||||||||
Biografia
Paluu etusivulle
Paul OSIPOW
Syntynyt 1939 Karhulassa. Asuu ja työskentelee Helsingissä.
Cowboy-kommunistiksi itsensä nimennyt Paul Osipow on suomalaisen taiteen kosmopoliitti. Hänen varhaista kiinnostustaan Yhdysvaltoihin ei ajan politisoituneissa kulttuuripiireissä aina otettu vakavasti.
"Anoin 70-luvun alussa valtion kohdeapurahaa Amerikan matkaa varten. Apurahaa ei myönnetty ja myöhemmin eräs toimikunnan jäsen naureskeli anomustani ikään kuin olisin tehnyt sen pilanpäiten. Mutta korostan, ettei USA ja amerikkalainen taide ole ainoa kirkko maailmassa. Amerikka on Euroopan unelma toteutuneena, joku sanoi joskus."
Biografia
Paul Osipow on kosmopoliitti juuriaan myöten. Nimi Osipow periytyy venäläissyntyiseltä isältä. Yhdysvaltoihin Osipow loi ensimmäiset suhteensa jo lapsena Amerikan-sukulaisten lähettämien korttien ja matkamuistojen välityksellä. Lisäksi Osipow oppi ruotsin kielen lapsena Ruotsissa oleskellessaan.
Taideopintonsa Osipow aloitti Helsingissä Suomen Taideakatemian koulussa vuonna 1958. Opettajina hänellä olivat Tapani Raittila, Olavi Valavuori ja Sam Vanni. Osipow seurasi myös Unto Pusan opetusta Vapaassa taidekoulussa, jossa hän opiskeli vuonna1960. Osipow täydensi opintojaan vielä vuosina 1975-76 University of Texasissa Yhdysvalloissa.
Osipow singahti suomalaisen taidekentän keskelle vuonna 1966 järjestetyssä Nuorten näyttelyssä, jossa hänen popmaalauksiansa kiitettiin kansainvälisiksi, dynaamisiksi ja kaupungin vilskettä onnistuneesti kuvaaviksi. Osipowin teossarjalle Kolari, Crunch, Riitta, Vaikkapa Ultacudassa myönnettiin näyttelyn dukaattipalkinto. Osipowin ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1969, esillä olivat mm. teokset Solmiot ja Taivaallinen teema .
Osipow on työskennellyt lukuisissa luottamustoimissa Suomen Taiteilijaseurassa, Pohjoismaisessa taideliitossa, Valtion taidetoimikunnassa, Ateneumin ostolautakunnassa sekä Taidemaalariliiton hallituksessa. Hän on vienyt suomalaista taidetta ulkomaille mm. komissaarina Venetsian biennalessa. Osipow on ollut myös Kuvataideakatemian professorina kahteen otteeseen. Hänen taiteellinen työnsä on saanut tunnustusta laajalti niin kotimassa kuin ulkomaillakin. Hän on osallistunut sellaisiin merkittäviin näyttelyihin kuin New Yorkin Guggenheim-museon Sleeping Beauty – Art Now. Hänen teoksiaan on esitelty Yhdysvaltojen ja Euroopan lisäksi mm. Japanissa, Brasiliassa ja Israelissa.
Artikkeli
Televisiota, sarjakuvaa ja sommittelusääntöjä
Kaupungistuminen oli Suomessa 1960-luvulla täydessä vauhdissa. Siihen vaikuttivat sekä valtava muuttoliike että television tulo. Televisio pienensi välimatkaa kaukaiseen Amerikkaan. Pula-ajan Amerikan-paketit vaihtuivat Peyton Place -TV-sarjan henkilöihin, jotka astuivat suoraan olohuoneisiin. Amerikkalaiset elokuvat, sarjakuvat ja musiikki iskivät suomalaisten tajuntaan ja epäluuloisuus Yhdysvaltojen nuoren kulttuuriin pinnallisuutta ja kaupallisuutta kohtaan hälveni.
Myös amerikkalaisen taiteen läpimurto Suomessa tapahtui 1960-luvulla. Moderna Museetissa järjestetyn poptaidenäyttelyn jälkeen monikin suomalainen taiteilija koki herätyksen. Paul Osipow oli yksi näistä Suomen poptaiteen uranuurtajista, joille Moderna museet toimi taidenäkemysten avartajana.
Osipowin tekemä poptaide oli selkeästi amerikkalaisvaikutteista. Sarjakuvatyylisissä teoksissa visuaalinen asu on valittu Roy Lichtensteinin henkeen, kuvissa eivät esiinny kotoisat Kieku ja Kaiku tai herra Kenonen vaan amerikkalaiset sarjakuvahahmot. Tämä on luonnollista, kun poptaiteessa käsiteltiin uutta urbaania kulutus- ja viihdekulttuuria, jonka ikoneita ennen kaikkea Yhdysvalloissa tuotettiin.
Popin mukana tuli liuta uusia aiheita, joista kymmenet taiteilijat tekivät omat versionsa kuin kukka-asetelmista aikanaan. Osipow on valinnut monen muun poptaiteilijan tapaan aiheekseen mm. tähtilipun, kolarit ja solmiot. Osipowia kritisoitiin 60-luvun lopulla siitä, että hän valitsi kuuluisuuksien jo vuosikymmenen alussa toteuttamia aiheita. Mm. Jim Dine oli tehnyt solmioita ja Jasper Johns lippuaiheita. Nykyään aiemmin käsiteltyjen aiheiden käyttö nähdään yleensä suorana viittauksena tai kunnianosoituksena taiteilijalle tai tietyn genren perinteelle.
Murros vai muunnos?
Muotoa, väriä, aikaa ja älyllisyyttä korostaneilla konkretisteilla oli vahva asema Suomen 50-luvun taiteessa. Osipowille poptaide merkitsi pitkälti irtiottoa hänen karismaattisesta opettajastaan Sam Vannista, joka oli yksi konkretistien nimekkäimmistä edustajista. Kuitenkin Osipowin sarjakuvatyylisissä popteoksissa voi yhä nähdä Vannin ja Pusan sommittelu- ja muoto-oppien hallinnan.
Konkreettisella taiteella ja poptaiteella oli myös yhtäläisyyksiä. Konkreettisessa taiteessa tekniikan oli oltava mekaanista ja tarkkaa. Kuvan piti olla kaksiulotteinen ja visuaalisten elementtien yksinkertaisia ja hallittavia. Teoksiin ei saanut liittää mitään luonnosta lainattuja muotoja ja aistillisuus sekä sentimentaalisuus piti sulkea pois. Monet poptaiteilijatkin maalasivat nimenomaan selkeitä kaksiulotteisia teoksia, joissa ilmaisu oli minimoitu. Ero oli siinä, että konkretistit eivät viitanneet kuvilla taideteoksen ulkopuolelle, vaan maalaus rakennettiin tasoista ja väreistä, jotka viittasivat vain itse teokseen. Kuva esitti kuvaa ja viiva esitti viivaa. Sen sijaan poptaiteilijat pyrkivät poistamaan rajan taiteen ja todellisuuden väliltä esittämällä teoksissaan kulutustavaroita ja uutiskuvia.
Osipow ei koskaan hylännyt konkreettista kieltä kokonaan, vaan hänen kokonaistuotantoansa katsottaessa näyttää poptaide jääneen välivaiheeksi. Toisaalta Osipow on säilyttänyt popin asenteen sallien itselleen täydellisen muuttumisvapauden.
Osipow kertoo kiinnostuneensa 1960-70 -luvun vaihteessa pop-aiheista muodon kannalta. 70-luvulla hän siirtyi niin sanottuun ei-esittävään taiteeseen, mikä ei tarkoittanut, etteivätkö aiheet tai muodot olisi saattaneet viitata myös teoksen ulkopuolelle. Osipow nimitti itseään maisemamaalariksi ja alkoi korostaa valon merkitystä. 80-luvulla töihin ilmestyi numeroita ja kirjaimia, jotka eivät Osipowille näyttäneet olevan ristiriidassa aiemman tuotannon kanssa. Hän tarkasteli edelleen muotoon liittyviä kysymyksiä. Toisaalta teoksissa jatkuu myös pohdinta esittävän ja ei-esittävän taiteen eron näennäisyydestä.
Osipow puhuu amerikkalaisen taiteen merkityksestä vielä 1960-luvun jälkeenkin eikä hänen kiinnostuksensa rajoitu yksinomaan poptaiteeseen: ” Kaikki amerikkalaiset klassikkotaiteilijat ovat minulle tärkeitä ismeistä riippumatta: abstraktit ekspressionistit, pop, greenbergiläiset kuten Morris Louis… Mutta 1990-luvun amerikkalainen taide – olen ehkä sen ulkopuolella.”
Osipow on käsitellyt teoksissaan monia modernistien käsittelemiä maalauksen sisäisiä aiheita kuten maalauksen kehykseen liittyviä ongelmia, ruudukko-aihetta sekä tilan ja taustan mahdollisuuksia. Taiteessaan hän ei ole allekirjoittanut yhden tyylin sääntöjä vaan soveltanut vapaasti eri tapoja ja näkökulmia taiteessaan.
Kesytetyt kuvat
Poptaiteella haluttiin purkaa myyttisiä ikoneita, joita kuitenkin 60-luvun jälkeen on onnistuttu tuottamaan nopeammin kuin purkamaan. Teoksissa Hanskat (1968) ja Solmio t (1969) Osipow käsittelee toiston teemaa esinekuvauksen kautta. Toistolla halutaan usein poistaa yksittäiseen kuvaan liittyvä merkitys ja toisaalta Hanskojen ja Solmioiden tapauksessa tehdä vaatimattomista arkisista esineistä merkityksellisiä.
60-luvulla kirkkaat värikentät ja sarjakuvamainen ilmaisu olivat radikaali visuaalinen muutos taiteessa. Tietoisen banaaleilla aihevalinnoilla ja kirkkailla väreillä haluttiin puuttua itseensä käpertyneeseen taiteeseen ja vauhdikkailla aiheilla heijastaa ympärillä tapahtuvaa valtavaa muutosta. Sarjakuvamaisissa maalauksissa Fockermyrsky (1965) ja Crunch (1965-66) Osipow on käyttänyt kollaasi-tekniikkaa yhdistäessään paloja sarjakuvista. Teokset näyttävät nykynäkökulmasta katsottuna kauniilta ja peräti harmonisilta, vaikka ne aikanaan järkyttivät monia.
50- ja 60 -luvulla syntynyt popkuvasto on myös tämän päivän populaarikuvaston perustaa. Teoksissa näkyvät kuva-aiheet ovat varmasti tutumpia nykykatsojalle kuin 60-luvun katsojalle, mikä selittyy helposti kasvaneilla mahdollisuuksilla levittää kuvia yhä nopeammin. Osipowin kuva-aiheet jatkavat elämäänsä myös taiteen ulkopuolella: voimme yhä nähdä tähtilipun lähiökundin paidassa tai siistin nuoren kaupunkilaisneidin neulepuserossa. Lipun symboli-arvo on tallella, mitä ikinä se kantajalle tai katsojalle merkitseekään. Myös ambivalentti suhde Yhdysvaltoihin on säilynyt, aihe ei näytä lainkaan vanhentuneelta.
Osittain aikamme kuvasto on 60-luvun suoraa jatketta, osittain retrohengessä tai pastissina uudelleen esiin nostettua. Monen taiteilijan, muusikon ja sarjakuvapiirtäjän idolit löytyvät yhä 60-luvulta. Pop-antiikki on haluttua tavaraa tiedostavien kaupunkilaisten keskuudessa ja 60-luvun vaatteet nousevat säännöllisesti trendeiksi, jotka Hennes & Mauritz- nuoriso pukee oitis päällensä. Epäonnistuiko esteettiseksi tai kiltiksi muuttunut poptaide siis tehtävässään? Tuskin – ennemminkin teokset voisi nähdä osoituksena siitä, että asiat muuttuvat taiteeksi kun ne tehdään taiteeksi. Toisin sanoin silmä tottuu ennemmin tai myöhemmin ilmaisu- ja tyylivalintoihin.
Anna Tuori