Aiemmat vuodet

URB 10 – Kokeili jotakin muuta

Yhdettätoista kertaa järjestetty urbaanin taiteen festivaali URB esitteli 30.7.-8.8.2010 kotimaista ja kansainvälistä urbaania taidetta Helsingissä. Otsikon ”Kokeillaanko jotain muuta?” alle koottu ohjelma määritti itsensä ehdotukseksi kokonaisuudesta vailla yhtä teemaa: joukoksi tekoja, teoksia ja tapaamisia hetkessä.

Festivaalin avajaisesityksenä nähtiin belgialais-irlantilaisena yhteistyönä toteutettu FML (Fuck My Life), jossa esiintyi kolme suomalaista ja 15 irlantilaista nuorta tanssijaa. Kampin Narinkkatorilla nähtiin ohjaaja Roger Bernat’n teatteriesitys ja sosiaalinen peli Domini Públic. United Snakes –kollektiivin esitystrilogian viimeisen osan esitysdemo Kaikki vaikuttaa / All Matters sekä Satu Tuomiston ja työryhmän Säätö muodostivat kahden kotimaisen kantaesityksen kokonaisuuden. Stoan katutanssin illassa katutanssin nykytilaa kartoitettiin kahden kotimaisen (Urban Movements Company ja Badass Crew) sekä kahden ulkomaisen (korealainen Monster Woo Family ja saksalais-ranskalainen tanssijapari Sébastien Ramirez ja Hyun-Jung ”Honji” Wang) ryhmän kokonaisuudella

Runsas näyttelyohjelmisto tarjosi koettavaa ympäri kaupunkia. M-barissa esillä oli Kai Kuusiston BMX-pyöräilystä kertova näyttely Kun kaikki unohtui. Galleria Huudon ja Kiasman yhteistyönä syntynyt kaupunkitilaa kriittisesti tarkastellut kokonaisuus Uljas Urbaani Unelma levittäytyi Kiasmaan, Galleria Huutoon, Stoan galleriaan sekä kaupunkitilaan.

Leffaohjelmassa keskityttiin fiktioon. Sundance-festareillakin palkittu Taqwacores kertoi islamilaisesta punk rock –liikkeestä ja Gus Van Santin skeittidraama Paranoid Park pureutui skeittaavan nuoren miehen angstiin.

Kaiken kaikkiaan URB10 saavutti runsaan 8000 kävijän kokonaisyleisömäärän.

URB 09 – Teki tutkimusretken kaupunkikulttuuriin

Kiasma-teatterin kymmenettä kertaa järjestämä kansainvälinen urbaanin taiteen festivaali URB 09 tarjosi Helsinkiin yksitoista päivää monipuolista ohjelmaa, jossa urbaanein tanssi-, musiikki- ja teatteriesitysten lisäksi vallattiin kaupunkitilaa Momentteja -esitysinstallaatioin. Lisäksi Kiasmassa nähtiin kotimaiseen 30-vuotiseen skeittihistoriaan viittaava 30sk8-näyttely, joka jatkui elokuun loppuun asti.

Aurinkoiseen URB-päätösjuhlaan Kiasmassa osallistui n. 1000 kävijää. Musiikki- ja tanssiesiintyjinä nähtiin Jaakko & Jay, Siiri Nordin, ASA, Avoin tanssi 3:0, Badass Crew, Kalsse ja Rancid Rockers. Esillä olivat myös Helsinki Cup -skeittivideokooste ja We Love Helsinki Art Battle -graffititeokset, jotka huutokaupattiin Amnestyn hyväksi huuto.netissä.

Uudenlaista ohjelmistoa edusti mm. World / Inferno Friendship Society:n (USA) esityksellinen keikka Savoyssa. URB 09 -avajaisesityksenä nähtiin kymmenvuotisjuhliin tehty URB-tilaustanssiteos Response, jossa tanssijoina toimi Flow-Mo Crew, sekä Oh no! -break-esitys Serbiasta. Lisäksi ohjelmassa oli kaksi urbaanin esitystaiteen yhteisiltaa, jossa toisessa esiintyivät Laineen Kasperi (rytminen riimittely), Murha-kollektiivi (tanssi) ja Dance.fi (tanssi).

URB 09 -elokuvaohjelmassa nähtiin kuvataidedokumentti Beautiful Losers (USA, 2008), palestiinalaisnuorista kertova dokumentti Slingshot Hip Hop (USA, Palestiina, 2008), katufilosofi-dokumentti Examined Life (CAN, 2008) sekä Public Enemystä kertova Welcome to the Terrordome (USA, 2007) sitä seuranneen Janne Immosen ja Karri Miettisen hip hop -luennon kanssa.

URB 09 keräsi yhteensä n. 10 500 festivaalikävijää.

URB 08 - Valtasi lisää kaupunkia

URB 08 jatkoi kaupunkitilan valloitusta kuvataide- ja esitysinstallaatioin. Suuren suosion saavutti mm. Willi Dornerin luomat Helsingin keskustassa kiertäneet moneksi muotoutuneet Bodies in Urban Spaces -ihmisveistokset.

Teatteritiloissa esitetyistä teoksista suurimman suosion saavuttivat kaksi yhteisiltaa: break-tanssija ÄTÄ ja hip hop -teatterin isä Danny Hoch (USA) sekä kotimainen break-ryhmä Flow Mo ja belgialais-kamputsealaisen Yiphun Chiemen soolo, joka yhdisti temppelitanssia ja breadancea. Lisäksi URBin ohjelmassa oli mm. Union Suspecten (BEL) kantaaottava teatteriesitys toisen polven siirtolaisista, United Snakesin kantaesitys Itäkeskuksen Stoassa, Shaun Gladwellin videotaidetta Lasipalatsin aukiolla, Katu-uskottava video- ja valokuvainstallaatio mbarissa ja klubeja Kuudennella Linjalla, Café Kiasmassa ja Fanny Goes to Hollywoodissa.

Ex Vandals -näyttely levittäytyi eri puolilla kaupunkia. Graffitaiteen parissa vietetyn nuoruuden omaavien taiteilijoiden yhteisnäyttely oli kolmessa galleriassa (MAA-tila, myymälä2, Artlab), Vallilan taidepuistossa Artlabin vieressä sekä Kiasman 4. kerroksessa. Näyttelyn kuraattoreina toimivat Karri Kuoppala ja Timo Vaittinen.

URB 08 huipentui jälleen URB-katutapahtumaan, joka tänä vuonna levittäytyi katutanssiesityksin ja Bystander-konsertin kanssa sisälle Kiasma-teatteriin. Ulkona saatiin nauttia Olli Keräsen roskalavauima-altaassa kellumisesta ja SuperJannen, Beat Warriorsin ja skeittaajien esityksistä. URB 08 keräsi yhteensä 12 000 festivaalikävijää, joista Ex Vandals -näyttely keräsi n. 8000. Urbaanin taiteen maksuttomat työpajat saavuttivat satakunta nuorta.

URB 07 - Laajeni kaupunkitiloihin

Kahdeksatta kertaa järjestetty kansainvälinen urbaanin taiteen festivaali URB 07 tarjosi teatteri- ja tanssiesitysten sekä elokuvien lisäksi mahdollisuuden törmätä urbaaneihin taidemuotoihin yllättävissä paikoissa. Kaupunkitaideohjelmasta vastasivat Bystander Sessions, joka vei äänitaidetta mm. Sörnäisten metroasemalla, Kampin keskukseen ja Koffin puistoon sekä Guerrilla VJ Unit, jonka liikkuvaa videotaidetta saattoi bongata talojen seiniltä ympäri Helsinkiä. mattip ja VJ Hahmon audiovisuaalinen esitys nähtiin mbarin terassilla. Ulkomaalaisia vierailuesityksiä olivat Cie Hors Série (FRA), Cie Révolution (FRA) ja E-Motion (GER) tanssiryhmiltä sekä Jerry Quickleyn (USA) spoken word -esitys. URB 07 huipentui sunnuntaina 12.8. katutapahtumaan Kiasman pihoilla. Ohjelmassa oli yhteistyössä Rullalautaliiton kanssa järjestetty skate-kisa rampilla, katutanssiesityksiä, Bystander Sessions ja yhteistyössä Planin kanssa järjestetty Turpa auki -rap-konsertti lasten oikeuksista. URB 07 keräsi arviolta 6000 katsojaa, joka on noin tuhat enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Jo syksyllä 2006 Jyväskylän ympäristössä käyntiin polkaistu URB Kiertueella sai vuoden aikana jatkoa Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä. URB Kiertueella -projekti oli osa Kiasman ja energiayhtiö Vattenfallin valtakunnallista yhteiskuntavastuuseen perustuvaa yhteistyötä, jonka tavoitteena oli kannustaa nuoria toimimaan yhdessä nykytaiteen parissa ja rohkaista alueiden toimijoita ennakkoluulottomaan yhteistyöhön. Ohjelmassa oli lukuisia urbaanin taiteen työpajoja, näyttelyitä ja tapahtumia. Yhteistyötä tehtiin myös mm. Tampereen elokuvajuhlien kanssa. Projekti näkyi mediassa vahvasti - kuten URB yleensäkin.

URB 06 - Populaaria ja politiikkaa

URB 06 jatkoi laaja-alaisena kaupunkikulttuurin ilmiöitä esittelevänä festivaalina. Seitsemännellä URB-festivaalilla esiintyivät mm. amerikkalaista hip hop -kulttuuria ja seksismiä käsittelevistä terävistä lyriikoistaan tunnettu Ursula Rucker (USA) sekä ranskalaisen katutanssin pioneeriryhmä Black Blanc Beur, joka rikkoi esityksessään breakin stereotypioita. Kotimaisista tekijöistä mukana olivat mm. esityksessään ääntä, kuvaa ja laulua yhdistänyt Henkireikii, joka on Ceebrolisticsistä tutun Janne "Pijall" Hyttisen ja Xploitecin yhteistyöprojekti, sekä suomalaisen katutanssin uranuurtajiin kuuluva Jussi "Focus" Sirviö, joka esitti festivaalilla ensimmäisen soolonsa. Muita esiintyjiä olivat mm. HK 119 eli Heidi Kilpeläinen, Irven Lewis Dance Company (Iso-Britannia), Lois Weaver (USA) ja Melk. Prod (Ranska/Sveitsi). Kaupunkielokuvaohjelmaa tehtiin yhdessä Rotterdamin Black Soil -elokuvafestivaalin kanssa, ja Andorrassa nähtiin mm. dokumentit Redder than Red, Soulrocking, Letter to the President ja Favela Rising.

URB kesäduuni -projekti tarjosi 40 nuorelle kuukauden mittaisen kesätyön taiteen tekijänä, millä haluttiin tukea nuorten osallistumista taiteen tekemiseen ja lisätä heidän kulttuurista pääomaansa. Nuorten projekteja kollektiivimaalauksen, katutanssin, runovideoiden ja teatterin parissa esiteltiin Kulttuurikeskus Stoassa Omat duunit -illassa. URB 06 -festivaalilla käynnistyi myös uusi hanke URB kiertueella, jonka tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus urbaanin taiteen tekemiseen valtakunnallisella tasolla.

URB 05 - Kaupunkisovituksia

Kuudes URB festivaali kokosi jälleen yhteen urbaanin taiteen etujoukkoa. Festivaali juhlisti mm. hip hopin 30-vuotista taivalta tuomalla Kiasma-teatterissa pidettyihin avajaisiin eurooppalaisen hip hop tanssin kaksi kiistatonta legendaa Stormin (Saksa) ja Frank II Louisen (Ranska). Bruno Beltrãon johtaman tanssiryhmän Grupo de rua de Niteróin (Brasilia) loppuunmyyty esitys oli näyte tämän hetken ehkä radikaaleimmalta katutanssin kyseenalaistajalta ja uudistajalta.

SubURBin työpajatoiminta säilyi edelleen suosittuna ja kiinteänä osana festivaalia ja tarjosi mahdollisuuden nauttia huippuopettajien opetuksesta festivaalin aikana. Tanssin maailmasta hauskuutta toivat Stoan lavalle mm. Roberto Olivánin De Farra sekä nuoret kotimaiset katutanssin tekijät kuten High Voltage, Exhale, aBckru ja Rancid Rockers.

Esiintyjiä olivat mm. Wor(l)d Express: Yuri Lane (USA), Matti Pentikäinen ja Jarmo H. Elokuvina nähtiin mm. Vivek Baldin dokumentti Mutiny: Asians Storm British Music, sekä dokumentteja kuten Inventos Hip Hop Cubano tai Resistencia: Hip Hop in Columbia, jotka kertovat Etelä-Amerikan parhaista hip hop tanssijoista. Muita elokuvia olivat mm Jails, Hospitals and Hip Hop ja Freestyle:the Art of Rhyme.

URB 04 - Katutasolla 5 vuotta

URB 04:ssä juhlittiin komeasti 5-vuotiasta festivaalia. Suurin osa esityksistä Stoassa, Kiasma-teatterissa, Andorrassa ja Dubrovnikissa myytiin loppuun ja kesän lähes ainoisiin aurinkoisiin päiviin osuneet Kiasma Stagen musiikki- ja tanssikonsertit saavuttivat monituhatpäisen yleisön.

Uutta yleisöä URB 04 tavoitti ennen kaikkea elokuvaohjelmistollaan ja nuorten tekijöiden uuden katutanssin illassa. Eri yleisöt yhdistyivät Kiasma-teatterin illassa, jossa esiintyivät hip hop-teatterivirtuoosi Danny Hoch (USA), tanssija-koreografi Farid Berki (Ranska) sekä Indievidual & Co.:n (Suomi/Britannia) sanataiteilijat ja muusikot. Kevään ja kesän 2004 aikana osana URBfestivaalia järjestetyt maksuttomat subURB-kurssit onnistuivat loistavasti saavuttaen 500 nuorta.

Mukana URB 04:ssä olivat mm. Farid Berki (Ranska), ETHA DAM (Ranska), Rubberbandance (Kanada), Danny Hoch (USA), United Snakes (Suomi), Flow-Mo Crew (Suomi), UrbanSpirit (Britannia), Sophie Woolley (Britannia) ja Matti Pentikäinen. Lisäksi nähtiin Black Soil -elokuvia ja uutta katutanssia. Kiasma Stagen konserteissa esiintyivät mm. Q-Continuum & Paleface, Funkademics Crew, Rockin' da North hip hop conference, Top-9, Dynamical Tongues, Indievidual, Jarmo Saari ja Roope K.

URB 03 - Urbaanit taiteet, vapaa tyyli

URB 03 nosti estradille urbaanit taiteet kansainvälisen kaupunkitapahtuman muodossa. Belgialaisen päävieraan Hush Hush Hush -ryhmän energinen tanssikolari sisälsi hip hoppia, breakkiä, capoeiraa, flamencoa, akrobatiaa ja nykytanssia. Kiasma Stage palasi kuvioihin ja toi ilmaiset ulkoilmakonsertit osaksi ohjelmaa. subURB tarjosi keväällä 13-18-vuotiaille nuorille mahdollisuuden kokeilla erilaisia urbaaneja taiteita. Kurssiohjelmistosta löytyi break-tanssia, maalaamista, valokuvaamista, teatterin tekemistä sekä vj- ja streaming-työpajoja. subURB myös esittäytyi yleisölle Stoaan kootussa esityksessä.

Mukana olivat mm. Hush Hush Hush (Belgia), Robert Hylton (Britannia), Flexadea (Tanska/Suomi), Flow Mo, Freeze (Ruotsi), d'Maestre, Indictus Company, Charlie Dark (Britannia), Scorpio The Nemesis (Britannia) ja Tomi Kontio sekä Murmurrecordings. Lisäksi nähtiin Danny Hochin (USA) leffoja sekä Kiasma Stagen ja SubURBin esityksiä.

URB 02 - Teksti, rytmi, riimi

URB 02 teemanaan teksti, rytmi ja riimi toi näyttämölle katutanssin huippuja mm. Suomesta, Ruotsista, Ranskasta ja Britanniasta. Uutta festivaalilla olivat urbaanin sanataiteen muodot kuten slangi, kännykkärunous ja performance poetry. Tanssin puolella odotukset kohdistuivat kotimaisten ryhmien ensi-iltoihin ja Benji Reidin sekä Cie Olympic Starzin kaltaisten kansainvälisten vieraiden virtuoosimaisiin taidonnäytteisiin. URB-festivaalin osatapahtuma subURB tarjosi nuorille mahdollisuuden tehdä itse ja kokeilla taiteen tekemistä. subURB-kurssit alkoivat keväällä ja huipentuivat festivaalin aikana nähtyihin esityksiin ja näyttelyihin.

Mukana ohjelmassa olivat mm. modern love (Britannia), Benji Reid (Britannia), Cie Olympic Starz (Ranska), Moves per Minute (Ruotsi), Inertia (Japani), Lähiöveljet, Garam, Ahoniemi ja ystävät,Indictus Company, SORINA-klubi, Flow- Mo, d'Maestre/Individual/Roope K/Jani Tolin, Ninde, Lisa & Jasmine ja Wartecs.

URB 01 - Uusia liikkeitä

Vuoden 2001 URB-festivaalin fokuksessa olivat lähialueiden, erityisesti Pohjoismaiden kiinnostavimmat tanssi-ilmiöt. Viimeisimpiä musiikillisia virtauksia kuultiin paikallisten ja kansainvälisten hip hop artistien välityksellä suositussa Rockin da North -tapahtumassa Kiasma Stagella ja VR:n makasiineilla. Festivaalin ehdottomaksi suosikiksi nousi vammaisaktivisti ja taiteilija Bill Shannon.

Mukana olivat mm. Bill Shannon (USA), Maestre, Atomic B-Boys (Norja), Midpoint Rockers, Savage Feet, Moves Per Minute (Ruotsi), Step Style (Viro), The Ex-Men ja Funk U sekä Rockin Da North -tapahtumassa Stieber twins (Saksa), Looptroop (Ruotsi), TTC (Ranska), Kwan, Ezkimo, Kapasiteettiyksikkö ja Paleface.

URB 00 - Jazzista hip hoppiin

URB järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 osana Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Tapahtumassa esiteltiin urbaanin tanssikulttuurin ilmiöitä aina jazzista hip hoppiin ja break-tanssiin esitysten, kurssien ja ulkoilmatapahtumien sekä jazztanssisymposiumin välityksellä. URB sai yleisöltä ja kriitikoilta innostuneen vastaanoton.

Mukana ensimmäisessä URBissa olivat mm. Käfig (Ranska), Jonzi D. (Britannia), KlinzMasterSpetzEffect & dj Boomer (Venäjä), Frank II Louise (Ranska), Savage Feet, Damaru, Billy Siegenfeld and Jump Rhythm Jazz Project (USA), Boogie Buddhas (Japani), Fintelligens, Freeze, Petri Kanerva, Janne Ratinen, Lynn Simonson (USA), Donald McKayle (USA) sekä Matt Mattox (USA). Graffititaidetta tekivät Daim, Bates ja WOW123 ja Rockin Da North -tapahtumassa esiintyivät Dime & Koko (Kreikka/Ranska), Defkut (Ranska) ja Mystik.