
DemoKeskiviikot
Screening III / Tanssidokumentti
Syksyn DemoKeskiviikoissa keskitytään videotaiteeseen. Näytökset ovat maksuttomia ja ovat osa Kiasman ilmaisiltojen ohjelmaa.
Anna Halprin: Breath Made Visible
"Olen aina sanonut että tanssi on hengityksen tekemistä näkyväksi ja tämä koskee lähes kaikkea, koska kerran kun lakkaat hengittämästä ja hengitys ei ole enää näkyvää, pysähtyy myös liike."
Breath Made Visible on ensimmäinen pitkä dokumentti Anna Halprinin urasta ja elämästä. Halprin on yhdysvaltalainen tanssipioneeri, joka on auttanut uudistamaan modernin tanssin ja taiteen käsitettä. Halprin uskoo tanssin kasvatukselliseen, parantavaan ja uudistavaan voimaan kaikissa elämänvaiheissa. Dokumentti sisältää haastatteluja mm. viime vuonna kuolleelta Merce Cunninghamilta, ja tärkeä osansa on Halprinin miehellä, maailmankuululla arkkitehdilla Lawrence Halprinilla. Ennennäkemättömissä arkistomateriaaleissa nähdään otteita mm. Halprinin ensimmäisestä amerikkalaisesta monikulttuurisesta tanssiryhmästä sekä hänen viimeisistä teoksistaan kuten Parades and Changes:ta. Breath Made Visible kutoo elokuvallisen muotokuvan ihmisiä ympäri maailmaa ihastuttavasta ja inspiroivasta Halprinista, yhdestä modernin tanssin tärkeimmistä ikoneista.
Kesto: 80 min.
www. breathmadevisible.com
Yhteistyössä Liikkeellä Marraskuussa -festivaalin kanssa