Kiasman kokoelmanäyttely

22.04.2016 - 29.01.2017

Kokoelmanäyttelyssä taide tulee iholle

Taide voi koskettaa. Se herättää tunteita ja muistoja, käy luihin ja ytimiin, tulee iholle – mutta vain, jos suostumme altistumaan sille. Se, mikä liikuttaa yhtä, voi inhottaa toista ja jättää kolmannen kylmäksi. Kaikille tuntemuksille ei löydy sanoja. Nämä havainnot olivat lähtökohtana näyttelyn suunnittelulle.

Näyttely esittelee 27 taiteilijan teoksia Kiasman kokoelmista. Teokset kutsuvat lähemmäs ja haastavat käyttämään eri aisteja. Myös sellainen taide, joka kohdataan ensisijaisesti katsomalla, voi puhutella muita aisteja: saada aikaan mielikuvia kosketuksesta tai liikkeestä tai nostaa veden kielelle.

Elämme tunteiden aikaa. Media ja ympäröivä kulttuuri tihkuvat liikutusta, raivoa ja innostunutta pöhinää. Tunteista puhutaan ja niihin vedotaan. Taide voi herättää suuria tunteita, mutta siinä pääsevät esiin myös pienet ja hiljaiset kokemukset. Aina ei tarvitse kuohua, joskus voi vain kuulostella.

Näyttelyn taiteilijat ovat Malin Ahlsved, Petri Ala-Maunus, Roma Auskalnyte, Niran Baibulat, Saara Ekström, Brian Eno, Anna Estarriola, Rotimi Fani-Kayode, Sigurdur Gudmundsson, Kaarina Haka, Jenni Hiltunen, Jouna Karsi, Sari Koski-Vähälä, Juul Kraijer, Tuomas A. Laitinen, Olli Lyytikäinen, Nabb+Teeri – Janne Nabb & Maria Teeri, Jaakko Niemelä, Pekka Niskanen, Anna Retulainen, Hanna Saarikoski, Carolina Sandell, Christian Skeel & Morten Skriver, Nestori Syrjälä ja Anne Tompuri.