KIASMA
Kiasma-lehti | Kiasma Magazine
Kiasma-lehti 5 | Kiasma Magazine 5
Nro 5 Vol 2

Outoäly

Yksi Kiasman vuoden 2000 isoista näyttelyistä on nimeltään Outoäly. Näyttely tutkii taiteen ja tietokoneen yhteistä aluetta ja mediataiteen sekä varhaisempia että viimeisimpiä ulottuvuuksia. Näyttelyn kuraattorina toimii Erkki Huhtamo, joka tunnetaan Otso-gallerian interaktiivisen mediataiteen näyttelyiden suunnittelijana sekä mediataiteen kansainvälisenä tutkijana.

Outoälyn suunnittelussa esiintyy termi media-arkeologia. Mikä merkitys on media-arkeologisella tutkimusnäkökulmalla ja miksi se on tärkeää; mediathan muuttuvat joka tapauksessa luonnonlainomaisesti?

Mediateknologia näyttää kaiken aikaa olevan irtautumassa historiasta. Jo muutaman vuoden vanhat tietokoneet tuntuvat aikansa eläneiltä; monien mielestä ne kelpaavat vain kaatopaikalle tai jonkun hullun keräilijän kokoelmiin. Teknisessä mielessä näin voi ollakin, mutta kulttuurin ja ihmisen kokemustapojen näkökulmasta asia on toisin. Menneisyyden ja aikansa eläneen teknologian huomioiminen on olennaista nykykulttuurin ymmärtämiseksi. Media-arkeologia muistuttaa, ettei teknologia kehity samaan tahtiin kuin siihen liittyvät näkemykset, toiveet ja pelot. Jo varhaisia valokuvaajia kuvattiin usein kyborgeiksi, kameran ja ihmisen pelottaviksi tai huvittaviksi sekasikiöiksi. Myös monet tietokoneeseen liittyvät asenteet ovat tulleet esiin aiemmilla aikakausilla. Pelot tietokoneen tekoälyn riistäytymisestä ihmisen hallinnasta ja käyttäjän joutumisesta luomuksensa orjaksi ovat tuttuja jo 1700-luvun automaatteja ympäröineestä keskustelusta. Media-arkeologiaa tarvitaan, jotta voisimme ymmärtää, mikä tietokonekulttuurissa on todella uutta, mikä pelkkää vanhan kierrätystä uutuuden valeasussa. Media-arkeologia synnyttää kriittistä, mutta samalla rakentavaa asennoitumista nykykulttuuria kohtaan.

Outoäly on outo nimi näyttelylle. Mihin se viittaa?

Näyttelyssä maailman johtavat mediataiteilijat tarkastelevat tietokoneen merkitystä nykykulttuurin kehityksessä. Vaikka tekoälystä ei enää paljon puhuta, tietokone on kiistatta synnyttänyt uudenlaisia älykkäitä kokemusympäristöjä, joiden kanssa vietämme enenevän osan ajastamme. Usein luemme näihin ympäristöihin tietoisuuden tai keinotekoisen elämän piirteitä

- tietokone muistuttaa jollain tavoin elävää olentoa, jonka kanssa ja välityksellä keskustelemme, työskentelemme ja näemme päiväunia. Useat näyttelyn taiteilijoista viittaavat myös tällaisten näkemysten esihistoriaan - siitä media-arkeologinen painotus, jota korostavat muutamat mukana olevat tietokoneen historiaan liittyvät "löydetyt esineet". Näyttelyn nimi Outoäly viittaa tähän perustaltaan rationaaliseen, mutta sittenkin arvoitukselliseen seurusteluumme uuden teknologian kanssa. Ovatko tietokoneet minuutemme vääristäviä peilejä vai lähtökohtia jollekin uudelle tietoisuudelle, synteettiselle elämälle? Vuosituhanteen vaihteessa taidenäyttelylle voi tuskin olla ajankohtaisempaa teemaa.

Miten itse näet mediataiteen aseman vuosituhannen vaihtuessa. Ilmapiiri vaikuttaa aika seesteiseltä, kehityksen näkökulmasta jopa pysähtyneeltä, vaikka itse teknologian tasolla tapahtuu paljonkin. Venetsian biennaalissakin sanotaan että mediataide on nyt tullut keskeiseksi osaksi nykytaiteen kenttää ja näyttely on täynnä videotaidetta!

Teknologian suhteen taidemaailma tulee yleensä jälkijunassa. 1960-luvulla liikkeelle lähtenyt videotaide on vasta viime aikoina saavuttanut hyväksynnän taidemaailmassa. Tietokonetta hyödyntävä mediataide tekee sinne vasta tuloaan. Se on kuitenkin luonnollisin ilmaisukanava nouseville nykytaiteilijoiden sukupolville. Se on keino tarkastella kriittisesti ja välillä leikkisästikin digitalisoituvan nykykulttuurimme ilmiöitä. Näyttelyvieraasta tulee aktiivinen osallistuja; toisin kuin usein luullaan, mediataide ei ole vaikeasti lähestyttävää vaan mukaansatempaavaa ja ajatuksia herättävää. Mediataide ei saa olla pelkkä teknokulttuurin passiivinen kuvastaja vaan sen tulee olla sen muotoutumiseen reaaliajassa vaikuttava tekijä. Kiasman näyttely on rohkea ja ennakkoluuloton teko suurelta nykytaiteen museolta. Se on aivan uudenlainen kokonaisuus, joka tuo esiin nousevia mediataiteen kärkinimiä eri puolilta maailmaa.

Mikä merkitys on sillä, että Nokian tapainen yhtiö on mukana näyttelyn taustalla. Itsehän olet myös toiminut Nokian webmagazinessa mediataiteen kentän kirjeenvaihtajana.

Oman kokemukseni mukaan Nokia on aina suhtautunut avoimesti ja laaja-alaisesti uusimman mediakulttuurin ilmiöihin, myös mediataiteeseen. Yhtiö ei ole halunnut rajoittua pelkkään insinöörinäkökulmaan vaan on osoittanut kiinnostusta myös niihin sisältöihin, joita uuden teknologian avulla välitetään. Ymmärtääkseni sisällön painottaminen on tulossa yhä tärkeämmäksi niin mediataiteen kuin uuden teknologian kehitystyön ja markkinoinnin maailmassa. Mediataide ei voi rajoittua pelkkien uusien laitteiden tai käyttöliittymien esittelemiseen, mutta se voi tuoda esiin niissä piileviä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia, myös kriittisessä mielessä. Mediataiteilijoita askarruttaa uusin teknologia; myös Nokian kaltaisilla suuryrityksillä on näiden näkemyksistä paljon saatavaa. Ei ole yllätys, että monet teknologia-alan yritykset ovat viime vuosina perustaneet ohjelmia ja laboratorioita vieraileville taiteilijoille.

Miksi olet kiinnittänyt huomiota juuri näihin taiteilijoihin, jotka tulevat mukaan Outoälyyn?

Outoälyn taiteilijajoukko on yhdistelmä jo maineensa vakiinnuttaneita mediataiteen suuruuksia sekä nuoremman polven mielenkiintoisimpia nousevia kykyjä. Ensinmainittuihin kuuluvat mm. kanadalainen David Rokeby, japanilainen Toshio Iwai, itävaltalais-ranskalainen parivaljakko Christa Sommerer ja Laurent Mignonneau sekä yhdysvaltalaiset Perry Hoberman ja Ken Feingold. Nuoremman polven kykyjä ovat mm. australialainen Troy Innocent, yhdysvaltalaiset Zoe Beloff ja Richard Pell sekä hollantilaisparivaljakko Coenen ja Bosma. Vaikka useimmat näistä taiteilijoista hyödyntävät uusimman teknologian mahdollisuuksia, Coenenin ja Bosman tuotanto on muistutus siitä, että mediataidetta voi tehdä myös turvautuen hyvin perinteisiin keinoihin: heidän teoksensa on suuri lattiamosaiikki, joka esittää Lara Croftia, Tomb Raider -tietokonepelien sankaritarta, maailman ensimmäistä digitaalista supertähteä!

Ars Electronica on juuri palkitsemassa Linuxia, joka nyt parhaalla tahdollakaan ei ole perinteisessä mielessä taideteos? Onko taiteen rajat nyt niin avarat ettei taiteen ja esteettisyyden kategoriat enää kykene pitämään sisällään mitään ydinmehua?

Interaktiivisen eli vuorovaikutteisen taiteen aallon jälkeen päähuomio on siirtymässä ihmisen ja digitaaliteknologian syvenevän sisäisen symbioosin tutkimiseen. Tästä on kyse myös Outoäly-näyttelyssä. Mitä ovat nämä oudot laitteet ja keinotekoiset oliot jotka meitä ympäröivät? Miten niiden kanssa seurusteleminen vaikuttaa omaan minuuteemme? Pelkillä käyttöliittymillä leikittelemisen jälkeen on tullut haastavamman sisällön ja syvemmän ymmärryksen aika - mikä ei tietenkään tarkoita mediataiteelle ominaisesta leikillisyydestä ja yllätyksellisyydestä luopumista. Tämä tarkoittaa myös, että mediataiteella on edelleen oltava identiteettinsä taiteena: mielestäni Linux-käyttöjärjestelmä voi olla sinänsä luova suoritus ja kulttuurisesti merkittävä saavutus, mutta taideteoksena en suostu sitä pitämään. Mediataide voi tuoda mieleen uuden teknologian käytännön sovellukset, mutta vain pinnallisesti. Mediataiteilijoita askarruttavat teknologian pinnan ohella sen alla piilevät paljon syvemmät ja usein problemaattiset kysymykset.

Perttu Rastas