ARS 11 -taiteilijat antavat Afrikalle kasvot

ARS 11:n taiteilijoita yhdistää suhde Afrikkaan. Koordinaatiopisteiksi muodostuvat sellaiset kartalta löytyvät paikat kuin Agbogbloshie, Brazzaville, Johannesburg, Kapkaupunki, Lagos, Maputo, Nairobi ja Helsinki, sekä globaalit ilmiöt, kuten pakolaisuus ja diaspora, ympäristö ja kulutus.

Ihmisen ja ympäristön suhde nousee esiin monien taiteilijoiden tuotannossa. Ihminen maiseman rakentajana ja tuhoajana on teemana nigerialaisen Otobong Nkangan valokuvateoksissa. Monet taiteilijat ovat löytäneet teostensa raaka-aineen muiden poisheittämistä tavaroista. Beniniläinen Romuald Hazoumè käyttää teoksissaan vanhoja muovisia öljykanistereita, joilla on kuljetettu pimeää bensiiniä Nigeriasta Beniniin. Ne hän muokkaa mm. afrikkalaisiksi naamioiksi ”joita länsimaalaiset kuitenkin haluavat”.

Toinen jätemateriaalin uusiokäyttäjä on Ghanassa syntynyt El Anatsui, jonka litistetyistä pullonkorkeista ommellut jättimäiset seinävaatteet herättivät ihastusta jo vuoden 2007 Venetsian biennaalissa. Materiaalit toimivat kulttuurisena muistina, kertoen mm. kolonialismin ja kaupankäynnin historiasta. Kierrätyksestä ekologisessa mielessä ei kuitenkaan ole kyse. Teosten materiaaleihin ja muotoihin voi sisältyä voimakas henkinen lataus. Niillä viitataan tietyn kulttuurin perinteisiin, kuten swazimaalaisen Nandipha Mntambon lehmännahoista ja -hännistä rakennetuissa veistoksissa, joissa myös viittaukset niin klassiseen kuin moderniin kuvanveistoon ovat yhtä ilmeisiä lähtökohtia.

Eteläafrikkalainen Pieter Hugo on kuvannut ghanalaisella kaatopaikalla kun nuoret miehet polttavat elektroniikkajätettä kerätäkseen metalliosat uudelleen myytäviksi. Kuvien tunnelma ja esitystapa ovat hätkähdyttävän lähellä Eero Järnefeltin kuuluisaa kaskenpolttoa kuvaavaa maalausta Raatajat rahanalaiset. Kulutuskritiikkiä esittää myös Norjassa asuva senegalilaissyntyinen Samba Fall, jonka videoanimaatiosta ja epäaidoista luottokorteista koostuvan installaation viesti on tuttu kaikkialla maailmassa.

URBAANI AFRIKKA

Luontodokumenteista tuttujen henkeäsalpaavien maisemien vastakohta on urbaani Afrikka ja sen suurkaupungit. Yksi näyttelyn vanhimpia taiteilijoita on nigerialainen, vuonna 1930 syntynyt valokuvataiteilija J.D. ’Okhai Ojeikere. Häneltä on esillä laaja, Lagosin nykytaiteen keskuksen kanssa yhteistyössä tuotettu yli sadan valokuvan kokonaisuus Moments of Beauty. Mustavalkoisissa kuvissa Nigerian pääkaupunki esittäytyy muodikkaan ja urbaanin elämän keskuksena, jossa vierailee mm. Englannin nuori kuningatar Elisabeth II. Toisenlainen Lagos esittäytyy Emeka Ogbohin teoksissa, joissa kuulijan korviin tulvii ruuhkaisen nyky-Lagosin äänimaailma. Abraham Oghobase puolestaan yhdistää omakuviaan Lagosin kaupunkimiljööseen. Kuvissa hän pyrkii irti maasta ja erottautumaan miljoonien muiden joukosta.

Brazzaville keikarit eli sapeurit ovat pääosassa Kongon tasavallassa asuvan Baudouin Mouandan teoksissa. Värikäs pukeutuminen ja länsimaiset muotimerkityhdistyvät sape-ilmiössä, jonka edustajat saattavat maksaa kenkäparista keskivertokongolaisen vuositulojen verran.

Tavallisten ihmisten arkea kuvaa tanskalainen Ditte Haarløv Johnsen, joka muutti viisivuotiaana Kööpenhaminasta Maputoon, Mosambikiin. Valokuvissaan hän palaa lapsuutensa ympäristöön. Lapsuusmaisemiinsa palaa myös suomalainen Laura Horelli, joka asui vanhempiensa työn vuoksi Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

AFRIKKA LIIKKEESSÄ

Afrikassa liikkuu kaikki. Valtioita syntyy ja toisia katoaa. Rajoja piirretään uudestaan. Toiset alueet nousevat länsimaidenkin tietoisuuteen ja toiset taas unohdetaan. Ihmisjoukot vaeltavat maasta toiseen. Ursula Biemann seuraa teoksessaan laittoman siirtolaisuuden virtaa Saharan halki. Jokainen millimetri Saharaa on tarkassa satelliittivalvonnassa ja pakolaiskaravaanien liikkeitä voidaan seurata länsimaisen huipputeknologian avulla.

Omia matkakokemuksiaan käyttää hyväksi kamerunilainen Barthélémy Toguo. Hän on mm. pyrkinyt 90-luvulla Suomeen ilman viisumia, matkustanut Ranskassa junan ensimmäisessä luokassa pukeutuneena huoltomiehen työasuun ja pyrkinyt lentokoneeseen kolmen täyspuisen matkalaukun kanssa.

HISTORIA JA MUISTI

Muistaminen ja eri aikakausien yhtäaikainen läsnäolo kuvaa monen ARS 11 -taiteilijan teosten lähtökohtia. Sammy Baloji yhdistää teoksissaan Belgian siirtomaakauden aikaisia mustavalkovalokuvia uusiin kuviin Kongon demokraattisen tasavallan Katangan maakunnassa sijaitsevalta kaivosalueelta, joka oli pitkään maan taloudellinen keskus. Vincent Meessen lähtee videoteoksessaan Burkina Fasoon jäljittämään vuoden 1955 Paris Match -lehden kansikuvassa Ranskan siirtomaavaltaa tervehtinyttä poikaa. Toinen näyttelyn ’ suomalaistaiteilija, Elina Saloranta, työskenteli Sambiassa vapaaehtoistyössä vuonna 1997. Hän kuvautti itseään paikallisten seurassa matkalta hankkimassaan nunnan asussa. Näyttelyssä Salorannan matkakuvat rinnastuvat arkistovalokuviin suomalaisen lähetystyön historiasta.

Afrikan poliittinen ja taloudellinen hallinta ei ole ainoastaan länsimaisten siirtomaavaltojen etuoikeus. Kiinan ote Afrikan talouselämästä kasvaa. Valloituksen aloitti 1960-luvulla Kiinan entinen ulko- ja pääministeri Zhou Enlai, jonka kuvan eteläafrikkalainen Michael MacGarry on muokannut osaksi teostaan.

Synkkä luku Afrikan historiassa on aidsin leviäminen. ARS 11 -näyttelyssä esillä on kansainvälisesti arvostetun, KwaZulu-Natalin provinssissa Etelä-Afrikassa toimivan Ardmore-keramiikkastudion kantaaottavaa keramiikkaa, joka murtaa tabuja ja pyrkii valistamaan yleisöä aidsin vaaroista.

TODELLISIA JA KUVITELTUJA HENKILÖITÄ

Taiteilijat ovat myös itse kuvissa mukana. Performanssitaiteilija Steven Cohen on monia äärimmäisyyksiä yhdistävässä esityksessä pukeutunut johannesburgilaiseen purettavaan slummiin valoa tuovaksi kristallikruunuksi. Vincent Meessenin videossa Tunkeilija valkoiseen puuvillaan kätkeytynyt hahmo herättää hämmennystä Ouagadougoun arkipäivän vilinässä.

Angela Davisin, Nelson Mandelan, Martin Luther Kingin, Haile Selassien ja Muhammad Alin muotokuvat ovat tuttuja kansainvälisistä lehdistä. Jokin on kuitenkin vialla. Tarkemmin katsoessa huomaa, että kaikissa onkin sama henkilö, valokuvataiteilija Samuel Fosso. Kamerunissa syntynyt Fosso asui lapsuutensa Nigeriassa mutta pakeni Biafran sotaa Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa hän avasi 13-vuotiaana oman valokuvastudion.

Mary Sibanden suvun naiset työskentelivät useassa sukupolvessa valkoisten sisäkköinä apartheidin jakamassa Etelä-Afrikassa. Tämän sukuhistorian pohjalta Sibande on luonut teoksiinsa kuvitteellisen Sophie-nimisen naisen, joka sekoittaa ja kääntää stereotyyppisiä rooleja päälaelleen. Monet eurooppalaiset kauppalaivat haaksirikkoutuivat Etelä-Afrikan rannikolla 1600- ja 1700- luvuilla. Andrew Putter yhdistää teoksissaan totta ja fantasiaa kuvitellen, miltä näyttäisivät paikallisen mpondo-kansan pelastamat ja heidän tapansa omaksuneet haaksirikkoiset.

Todellisia tapahtumia teostensa taustana käyttää myös chileläinen Alfredo Jaar, joka kuvaa Ruandan kansanmurhaa ja erityisesti Yhdysvaltain silloisen presidentin Bill Clintonin puhetta, jossa Clinton pahoittelee tapahtumaa kaikkien länsimaiden puolesta. Jos vain olisimme tienneet…

Zimbabwesta Etelä-Afrikkaan paennut Kudzanai Chiurai ravistelee afrikkalaisuuteen ja erityisesti hip hop -kulttuuriin liittyviä kliseitä teossarjassaan Ministerit. Siinä Afrikkaa hallitsee musta presidentti kuvitteellisine ministereineen. Beniniläisen Georges Adéagbon teoksessa kohtaavat historian suurmiehet Napoleon ja Mannerheim.

Uskonto ja hengellisyys tulevat selvimmin esiin italialaisen Patrizia Guerresi Maïmounan teoksissa. Guerresi kääntyi Senegalissa asuessaan mystiikkaa ja meditaatiota korostavaan suufilaisuuden muotoon, muridismiin. Teosten hahmoissa kohtaavat afrikkalaisen islamin ja maailmanuskontojen symbolit ja hahmot. Rotimi Fani-Kayoden mieskuvissa kohtaavat nigerialaisen jorubakulttuurin hengellinen perintö, kristilliset kuva-aiheet ja länsimainen tapa kuvata miesvartaloa.

Nigerialaissyntyisen, Yhdysvalloissa uransa luoneen Odili Donald Oditan Kiasmaan tekemässä seinämaalauksessa modernistisen maalaustaiteen perinne kohtaa monia geometriseen kuviointiin liittyviä perinteitä.

Piia Laita ja Jari-Pekka Vanhala