Suomen saloja etsimässä

Company Aamu Song & Johan Olin

Company on Aamu Songin ja Johan Olinin vuonna 2000 perustama designkaksikko, joka toimii laaja-alaisesti muotoilun ja taiteen kentällä suunnitellen vaatteita, kenkiä ja erilaisia käyttöesineitä, mutta myös mm. tiloja, katukalusteita ja sisustuksia. Kiasmassa Suomen salat (Top Secrets of Finland) esittelee tuotteita, jotka ovat syntyneet yhteistyönä Songin ja Olinin eri puolilta Suomea löytämien valmistajien kanssa. Studio K:hon rakentamassaan myymälässä Company paljastaa nämä Suomen "huippusalaisuudet" yhtenä mahdollisena lähestymistapana designiin.

Alussa oli tango ja makkara

Johan Olin (s. 1974): Tapasimme ensimmäisen kerran Kipsarissa, TaiKin opiskelijoiden pitämässä kahvilassa. Aluksi osallistuimme samoihin kilpailuihin ja huomasimme, että oli hauskaa tehdä töitä yhdessä, ja halusimme tehdä töitä myös muiden upeiden ihmisten kanssa. Siksi annoimme kahden hengen muotoilutiimimme nimeksi Company. Olemme tehneet töitä yhdessä nyt noin seitsemän vuotta.

Aamu Song (s. 1974): Kun tulin Etelä-Koreasta opiskelemaan Taideteolliseen vuonna 1998, sain kuulla Olavi Virran musiikkia. Johan kysyi, haluaisinko opetella suomalaista tangoa, ja minä innostuin, joten me menimme Åke Blomqvistin erittäin vaativaan ja tehokkaaseen tanssikouluun.

JO: Tavallaan me molemmat saimme uuden alun yhteistyöhön. Minun taustani on graafisessa suunnittelussa. Siihen aikaan en juuri tuntenut tuotesuunnittelua, ja minusta Aamun työt olivat mahtavia. Ja ehkä Aamulle kaikki suomalainen oli uutta ja tuoretta.

AS: Pohjoismaisen designin maine houkutteli minut Suomeen. Nykyään asun täällä, joten design on todella muuttanut elämäni. Vuokko Nurmesniemen "Iloinen takki" on suosikkini. Pidän siitä, että minulla on siihen varaa ja voin kulkea se päällä ja nähdä sen muiden päällä, kuten Kallion vanhojen rouvien.

Lisää vettä tuleen ja tee höyryä

AS: Meistä toinen aina näkee toisen loistoideat paremmin. Olemme alusta saakka tukeneet ja inspiroineet toisiamme. Kun näen Johanin työn touhussa, haluan itsekin ruveta tekemään jotain. Kun Johan sanoo: "Tuo on hieno", unohdan epäilykseni.

JO: Pallottelemme toistemme ideoita ja innostumme niistä. Työmme punoutuvat toisiinsa, eikä meillä ole mitään varsinaista työnjakoa, vaikka usein ratkomme käytännön ongelmia itseksemme. Meillä on samanlainen maailmankatsomus ja arvot, mutta ihmisinä ja työtavoiltamme olemme hyvin erilaisia. Aamu kiehuu ja minä viilennän.

AS: Johan on kuin vesi ja minä olen kuin tuli, joten voimme yhdessä keittää kahvia.

Käyttöön, kaikille

JO: Siinä mielessä olemme hyvin perinteisiä muotoilijoita, että haluamme tehdä käyttöesineitä, emme koristeita. Esineen täytyy todella viestiä käytettävyydestään, sen täytyy tehdä käyttäjän elämästä helpompaa, onnellisempaa, parempaa, nautittavampaa...

AS: En voi pitää kaikkia ideoita päässäni, se poksahtaa jos en toteuta niitä prototyyppeinä, piirustuksina tai tuotteina. Haluaisin muotoilla esineitä, joita ei ole vielä tehty; saada uudenlaisia ideoita ja tehdä niiden avulla maailmasta isomman paikan.

JO: Haluan muotoilla merkityksellisiä esineitä. Tai esineitä, joissa mielestäni on järkeä - etenkin jos voin osallistua itse merkityksen suunnitteluun.

AS: Minun käsitykseni kauneudesta - eli siitä, mitä pidän työni tavoitteena - on saada tuotteeni siististi esille kaupan hyllyyn: moninkertaisia, käyttökelpoisia, edullisia tuotteita sellaisissa kaupoissa kuin K-Rauta, S-Market, Alepa, hintalappuineen kaikkineen. Muotoilu on väline, joka tekee monikertaisuuden mahdolliseksi. Tosin ideani eivät aina heti ole myyviä ja ne saattavat olla liian omituisiakin, liian uusia...

JO: Kaikki tuotteemme on tarkoitettu sarjatuotantoon. Jos jotakin tuotetta on vain yksi kappale, kyse on prototyypistä. Toistaiseksi tuotteitamme ei vielä ole missään myynnissä, mutta pian...valmistelemme vähitellen sarjatuotantoa.

Sisäinen lapsi esiin

JO: Moni projekteistamme käsittelee yksinäisyyden helpottamista. Ne yhdistävät ihmisiä toisiinsa. Minulle on kuitenkin tärkeää myös rakentaa itse jotain, saada se lähelle kehoani, kokeilla eri juttuja.

AS: Johan on tyypillinen poika: jos hän saa jonkin idean, hänen on toteutettava se, rikottava se, nähtävä miten se toimii. Hän ei pelkää minkäänlaisia haasteita tai käytännön esteitä.

JO: Yritän ehkä myös ratkaista ongelman tekemällä, en ajattelemalla etukäteen (mikä toisinaan olisi viisasta).

JO: Leikkisyys on meille hyvin tärkeää. Leikkisyys on samaa kuin toiminta. Se myös mahdollistaa mahdollisimman tehokkaan käytön: leikkikalun on oltava käyttökelpoinen. Jos jo itse muotoiluprosessi on hauska ja haastava, se näkyy lopputuloksessa. Pelkkä hassujen tai ironisten kommenttien esittäminen ei kuitenkaan ole meidän työtämme. Semmoinen johtaa vain umpikujaan.

AS: Muotoilu on usein niin vakavaa ja rahakeskeistä. Kunnioitan vakavuutta, mutta sen kääntöpuolella on niin paljon tutkittavaa. Ajatellaan vaikkapa lapsia: he tekevät leikkijuttuja, ovat vapaita sieluja ja suodattavat maailmaa omalla tavallaan. Miksi maailma lakkaa rohkaisemasta lapsia leikkisyyteen tietyssä iässä? Kävin kouluni Koreassa, jossa koulujärjestelmä on hyvin tiukka ja kilpailuhenkinen, joten ehkä minä reagoin juuri päinvastoin: olen toisinaan todella lapsellinen.

Suomen saloja paljastamassa

JO: Projekti Suomen salat sai alkunsa eräällä mökkireissulla viime vuoden lopulla. Suomalainen mökkielämä on niin funktionaalista ja inspiroivaa. Mökeillä kaikki on suunniteltu tosi hyvin: lämmitysjärjestelmä, tehokas tilankäyttö, luonnon muovaamat ovenkahvat ja naulakot - arkielämän sisätilassa ei ole mitään ylimääräistä. Halusimme tuoda jotakin samaa omaan arkeemme. Suomessa on hienoja perinnetuotteita, joten niiden hienoja valmistajiakin on oltava jossakin. Ryhdyimme etsimään heitä.

AS: Saimme myös idean kerätä salaisuuksia ja selvittää, mikä Suomen muotoilukentän salaisuus on. Mitä ovat Suomen salaiset ylellisyystuotteet? Ne mistä moni tietää muttei kerro muille.

JO: Kirjoitimme osalle näistä valmistajista, ja melkein kaikilta tuli vastaus. Osa vastasi, vaikka he olivat jo lopettamassa toimintaansa tai siirtämässä tuotantoaan Kiinaan. Moni oli mielissään ja avoimen innostunut ja kutsui meidän katsomaan mallistojaan. Vietimme jokaisessa yrityksessä noin päivän. Tähän mennessä olemme käyneet 17 yrityksessä eri puolilla Suomea ja ehdottaneet heille suunnitelmiamme, jotka perustuvat heidän tuotteidensa henkeen. Hanke on edelleen käynnissä

AS: Ne yritykset ovat muotoilun aitoa todellisuutta. Jokainen yritys, jossa kävimme, on erilainen ja tekee laatutuotteita.

JO: On ollut mahtava kokemus tavata ihmisiä näissä ylpeissä, peräänantamattomissa yrityksissä. Niitä vetävät ihmiset ovat persoonallisia ja hyvin karismaattisia. Osa heistä on niin peräänantamattomia, että he ovat valmiita lopettamaan koko tuotannon, jos heidän lapsensa eivät jatka heidän työtään.

AS: Se on heidän elämäntapansa. He ovat hyvin samanlaisia kuin tuotteensa, rehellisiä ja aitoja näkemyksissään. Eräs heistä sanoi, että hän voisi kolminkertaistaa tuotantonsa mutta haluaa mieluummin soittaa kitaraa. Perheyritysten toimitusjohtajat olivat lapsena leikkineet tehtaassaan ja nyt heidän lapsensa leikkivät siellä. Minusta se on niin kaunis tapa ansaita elantonsa ja elää elämäänsä - kun on omat koneet joilla toteuttaa suunnitelmansa... Tekisi mieli tehdä itse niin, kun osa näistä yrityksistä etsii ostajaa...

JO: Olemme aikaisemmin tehneet yhteistyötä yksittäisten käsityöläisten kanssa, mutta vain muutaman kerran tuotantoyritysten kanssa. Meillä on ensi kertaa mahdollisuus tuotteidemme laajamittaisempaan tuotantoon, ja mikä tärkeintä: kyse ei ole tilauksesta vaan aidosta yhteistyöstä.

AS: Tämä on meille pilottiprojekti ja taatusti se suunta, jota tulevaisuudessa kehitämme.

Taru Tappola