Katseita tarinoiden taustalle

Tarinankertojien aika esittelee entisten neuvostotasavaltojen nykytaidetta Euroopan itärajalta aina Aasiaan saakka. Painopiste on Keski-Aasian ja erityisesti Kazakstanin nykytaiteessa. Teosten kautta avautuu näkymiä lähes epätodelliselta vaikuttavaan ympäristöön, jossa useat aikakaudet, traditiot ja uskonnot elävät rinnakkain: esihistorialliset hautakummut, moskeijoiden kupolit ja minareetit, neuvostoajan jättämät rauniot ja saastunut ympäristö, kuorma-autokaravaanit ja ratsumiehet, rapistuvat betonilähiöt ja utopistiset arkkitehtuurihankkeet. Näyttely nostaa esiin tapoja tulkita myös neuvostoajan 'yhteistä menneisyyttä', sen vaikutuksia nykyhetkeen ja mahdollisiin tulevaisuuksiin.

Taiteilijat tarkkailevat tätä ajallisesti monikerroksista ja usein ristiriitaista tilannetta etäältä, osallistumatta aktiivisesti tapahtumien kulkuun. Toteavaan ja dokumentaariseen lähestymistapaan sisältyy kuitenkin aina subjektiivinen, usein empaattinen näkökulma ja harkittujen valintojen teko aihevalinnan suhteen. Moskovalaisen kuraattorin Viktor Misianon kokoaman näyttelyn temaattisena lähtökohtana on todellisuuden havainnointi etäältä sekä kerronnan ja eeppisyyden korostuminen 1990-luvun todellisuuskeskeisyyden jälkeen.

Keski-Aasia nykytaiteen kartalle

Viktor Misiano kuratoi Venetsian biennaalin yhteydessä vuonna 2005 Keski-Aasian paviljongin. Se merkitsi tämän alueen nykytaiteen läpimurtoa kansainväliseen tietoisuuteen. Näyttely esiteltiin myös Varsovassa ja Moskovassa vuonna 2006. Muita merkittäviä keski-aasialaisen nykytaiteen näyttelyitä ovat olleet mm. No Mad's Land: Zeitgenössische Kunst aus Zentralasien, Berliini 2002, re-orientation: Kunst zu Mittelasien, Weimar 2002, Vom roten Stern zur blauen Kuppel: Kunst un Architectur aus Zentralasien, Berliini 2004 ja Stuttgart 2005, Pueblos y sombras: Contemporary Art from Kazakhstan and Kyrgyzstan, 2004 Mexico City sekä The Tamerlane Syndrome: Art and Conflicts in Central Asia, 2005 Orvieto ja 2007 Milwaukee.

Kiasman näyttelyohjelmassa Tarinankertojien aika jatkaa vuonna 2004 nähdyn Historiaa nopeammin(Faster than History)-näyttelyn tavoin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen ajan tarkkailua nykytaiteilijoiden silmin.

Retkikunnan mukana

Symbolisesti Kiasman liittää Keski-Aasiaan museorakennuksen edustalla sijaitseva ratsastajapatsas, marsalkka Mannerheimin muistomerkki. Marsalkan vaiherikkaaseen henkilöhistoriaan kuuluu palvelu tsaarin armeijassa, jolloin hän teki vuosina 1906-1908 tiedustelu- ja tutkimusmatkan Aasiaan kulkien ratsain Samarkandista Pekingiin Matkallaan hän keräsi ainutlaatuisen kokoelman etnografista esineistöä ja otti lukuisan määrän valokuvia. Vuonna 2006 tuli kuluneeksi 100 vuotta tämän matkan alkamisesta ja sen kunniaksi Mannerheimin jalanjäljillä on käynyt useampikin suomalainen retkikunta.

Suomalaisten kontaktit ja kiinnostus Keski-Aasian maihin ovat kuitenkin olleet melko vähäisiä ja vaikuttaa siltä, että jo tämän alueen maantieto on monille valkoinen alue kartalla, puhumattakaan historiasta tai nykykulttuurista. Monille nämä foneettisesti niin samankaltaiset 'stan-valtiot' - Kazakstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Tadžikistan, Azerbaidžan - ovat olemassa vain mainintoina urheilu-uutisissa jalkapallo-otteluiden yhteydessä.

Ratsastajapatsaiden paluu

Viime aikoina paljon huomiota herättänyt elokuva Borat: Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan on omalla erikoisella tavallaan sijoittanut ainakin Kazakstanin jonkinlaiselle kartalle miljoonien katsojien tajunnassa. Kazakstanin virallinen vastaisku tämän pseudodokumentin luomalle groteskille kuvalle maasta on elokuva Nomadi: Soturi (Nomad: The Warrior), jossa hyödynnetään lavean eeppisellä tyylillä koko rahan, 40 miljoonan dollarin, edestä tarunhohtoista sankarisoturien aikaa. Elokuva sisältää harkittuja metaforia myös Kazakstanin nykyiseen tilanteeseen sen luonnonrikkauksista kiinnostuneiden mahtimaiden ja sulkeutuneiden rajanaapureiden välissä.

Värittämällä historiaa fiktiolla, tietoisesti alkuperäistä haluttuun muotoon sorvaten, pyritään, kuten elokuvassakin, luomaan yhteinen kertomus, joka vahvistaa kansallista ja kulttuurista yhtenäisyyttä. Tämähän on Kalevalan varjossa kasvaneille suomalaisille tuttua. Konkreettisena ilmauksena tällaisesta kaipuusta todistaa yhteisen menneisyyden olleen olemassa, ovat ne useat legendaaristen nomadisoturien ratsastajapatsaat, joita on itsenäistymisen jälkeen 1990-luvun alusta lähtien pystytetty Keski-Aasiassa.

Unelmat ja todellisuus

Unelmahakuisuus ja todellisuuspako ovat läsnä myös laajemmin globaalissa kulttuurissa. Tutkija Rolf Jensen esittää kirjassaan The Dream Society (2002), että ihmiskunta on siirtymässä tarinankertojien aikaan, joka on hänen teoriassaan viides vaihe metsästäjä-keräilijöiden, maanviljelijöiden, tehdastyöläisten ja tietotyöläisten aikakausien jälkeen. 2000-luvun alussa suosituissa kirjoissa ja elokuvissa, esimerkiksi Taru sormusten herrasta ja Harry Potter -sarja, sekä tietokonepeleissä ja roolipeli-innostuksessa toistuvat sadunomaiset, kuvitteelliseen menneisyyteen sijoittuvat kuvat ja tarinat voidaan sijoittaa tähän kehykseen, samoin kuin nykypäivän gootit ja heavy-metal musiikin hirviöfantasiat.

Ydinkokeista osterneihin

Neuvostoliiton osana Kaukasian ja etenkin Keski-Aasian tasavallat elivät erikoisessa 'vieraan' roolissa, kohteena monenlaisille haluille ja tarpeille. Toisaalta niitä käytettiin laboratorioina ydinaseiden testaukselle, kokeilualueena radikaaleille maanviljelyshankkeille ja ihmismassojen uudelleensijoituksille sekä sopivana maaperänä saastuttaville teollisuuslaitoksille ja salaisille avaruustukikohdille. Toisaalta ne olivat elävä osoitus sosialismin mahdollistamasta eri kulttuurien harmonisesta yhteiselosta ja 'kansojen välisestä ystävyydestä'.

Keski-Aasian aro- ja autiomaamaisemissa kuvattiin 1960-luvun loppupuolella amerikkalaisten westernien malliin 'easterneitä' tai 'osterneita', joissa hyödynnettiin alueen orientaalista ja eksoottista vetovoimaa. Niistä tunnetuin lienee Vladimir Motylin ohjaama, kulttielokuvan maineen saanut Autiomaan valkoinen aurinko(White Sun of the Desert,1969), jonka katsominen kuuluu yhä kosmonauttien pakollisiin rituaaleihin ennen avaruuslennolle lähtöä Baikonurin kosmodromilta.

Luonnonvarat ja pysähtyneisyyden aika

Tänä päivänä Kaukasian ja Keski-Aasian valtiot rakentavat tulevaisuuttaan neuvostoajan jättämän perinnön ja nykypäivän demokratisoitumispaineiden keskellä. Alueet ovat nousseet eri suurvaltojen kiinnostuksen polttopisteeseen runsaiden luonnonvarojensa ja geopoliittisen sijaintinsa vuoksi. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteista näissä maissa on pyrkiä tukahduttamaan islamin fundamentalististen suuntausten esiinnousu kansainvälisen "kaupparauhan" takaamiseksi. Useimmissa Kaukasian ja Keski-Aasian maissa itsenäistymisestä ja markkinatalouteen siirtymisestä huolimatta yhteiskunnallinen kehitys on pysähtyneisyyden vaiheessa, 1990-luvun alussa valittujen presidenttien yhä hallitessa itsevaltaisesti.

Taiteella, joka ei noudata virallista, valtion tukemaa historiaan ja folkloreen painottuvaa kansallista kaanonia, on tällaisissa olosuhteissa hankala tulla tunnustetuksi tärkeäksi osaksi yhteiskunnan kehitystä ja maan kulttuuripääomaa. Esimerkiksi Kazakstanissa valtio panostaa kulttuurissaan arkkitehtuuriin etenkin pääkaupunkinsa Astanan jättimäisissä rakennushankkeissa. Ne kertovat tarkkaan harkitulla symboliikalla maan vauraudesta ja modernisoitumisesta sekä eri uskontojen rauhanomaisesta yhdessäelosta, kuten vuonna 2006 valmistunut brittiarkkitehti Norman Fosterin suunnittelema pyramidin muotoinen Rauhan ja yhteisyyden palatsi (Palace of Peace and Reconciliation).

Nykytaiteen uudet alueet

Kaukasian ja Keski-Aasian maissa on kuitenkin jo olemassa ja kehittymässä myös omat nykytaiteen näyttämönsä, josta näkyvimpänä merkkinä ovat tietenkin biennaalit, joita järjestetään ainakin Kirgisiassa Bishkek International Exhibition of Contemporary Art, Uzbekistanissa Tashkent International Biennial, jossa on myös kansainvälinen valokuvabiennaali ja Armeniassa International Biennial of Contemporary Art Gymri. Lisäksi Tbilisissä Georgiassa valmistellaan syksyllä 2007 avattavaa ensimmäistä Kaukasian biennaalia. Nämä tapahtumat, samoin kuin useat taiteilijoiden omat hankkeet, vahvistavat nykytaiteen infrastruktuuria ja luovat yhteistyöverkostoja niin Euroopan kuin Aasiankin suuntaan.

Tarinankertojien aika tekee osaltaan näkyväksi entisten neuvostotasavaltojen kiinnostavaa nykytaidetta ja taiteilijoita, joiden kertomat tarinat saavat yleisinhimillisen merkityksen myös kansainvälisissä yhteyksissä.

Jari-Pekka Vanhala