Luovuuslaboratorio luo uutta museota

”Taide on tuolla ulkona”, sanoo museonjohtaja Tuula Karjalainen ja viittilöi työhuoneensa ikkunasta kohti Mannerheimintietä.

Väite museonjohtajan suusta yllättää. Onhan päinvastaisessa suunnassa, Kiasman seinien sisäpuolella, juuri nyt edustava valikoima nykytaidetta: Maisema-kokoelmanäyttely ja Ars Fennica -ehdokkaat. Siitä huolimatta Karjalainen tähyää jo toisaalle.

”Nykytaide tapahtuu tässä-ja-nyt, ja sen ydin kulkee ihan jossain muualla kuin näyttelytiloissa, Karjalainen tarkentaa. Museot merkitsevät viitepisteitä, joista lähdetään, tullaan ja ollaan, mutta siellä nähdään vain nykytaiteen tulokset.”

”Taideteoksen määritelmä on muuttunut voimakkaasti. Nykytaide ei ole vain kiinteitä esineitä tai taideobjekteja. Se on myös tapahtumia, asioita, interaktiivisuutta, kokemusta… Se on erottamaton osa yhteiskuntaa ja ihmisiä”, Karjalainen kuvailee.

Nykytaiteen prosessimaisuus on paitsi muuttanut sen olemusta, myös museoiden tehtäväkenttää.

Kiasmalle tämä muutos on merkinnyt uusia toimintatapoja: koska nykytaide on kaikkialla, on museonkin oltava kaikkialla.

-”Kiasma ei voi olla pelkästään näyttelyitä tuottava organisaatio. Toimiaksemme elävänä nykytaiteen museona keskellä yhteiskuntaa, emme voi olla ja elää norsunluutornissa. Norsunluutorneihin ei kannata pyrkiä, vaan pitää rakentaa yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa.”

Norsunluutorneja vältelläkseen käynnisti Karjalainen pari vuotta sitten museoon ns. Luovuuslaboratorio-hankkeen. Sen tehtävänä on kehittää museolle erilaisin pilottiprojektein uudenlaisia, Kiasman pysyvien perustoimintojen katvealueisiin jääviä tapoja toimia ja vaikuttaa museona. Ajatus Luovuuslaboratorio-toiminnan laboratoriomaisuudesta avaa sille monenlaisia mahdollisuuksia.

”Luovuuslaboratorion puitteissa luodaan tilaisuuksia uusien asioiden tapahtua. Hankkeen tehtävänä on käynnistää kokeiluita, joiden ei ehkä ole edes tarkoitus jäädä Kiasmaan ikuisiksi ajoiksi. Luovuuslaboratorio sanankin alleviivaa riskien olemassaoloa”, muistuttaa Karjalainen. Mitään ei kaihdeta, vaan tervehditään iloisesti kaikkia riskejä ja vapaudutaan onnistumisen pakosta. Tärkeintä ovat kokeilut.

Vaikka onnistumisia ei ole edellytetty, on Luovuuslaboratorion lyhyeen historiaan jo kirjoitettu menestystarinoita. Esimerkkinä Karjalainen nimeää ensimmäisen varsinaisen Luovuuslaboratoriohankkeen, Kiasman kiertokoulun. Taidekasvatushanke kuljetti pakettiautolla peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille nykytaiteen sanomaa eri puolille Suomea vuosina 2003–2005. Päättymisensä jälkeenkin Kiertokoulu-pilotin ideat ovat jatkaneet elämäänsä uusissa muodoissa eri yhteyksissä. Se on myös osoittanut, että oikealla lähestymistavalla on helppo saada ihmiset aidosti innostumaan nykytaiteesta.

”Yleensä sellaiset projektit ovatkin onnistuneet, joissa riskejä ei ole kaihdettu. Tasaista keskivirtaa ei kannata kyntää”, vahvistaa Karjalainen.

Luovuuslaboratorion koeputkikokeilut ovat synnyttäneet myös laajempaa kulttuuri- ja hyvinvointipoliittista keskustelua. Esimerkiksi monien eri alojen toimijoiden yhteinen halu tuoda taide ja kulttuuri entistäkin keskeisemmäksi tekijäksi suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa, on konkretisoitunut mittavassa Taide hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa -ohjelmahankkeessa.

”Siinä haetaan laajalla skaalalla sitä, mitä kaikkea taiteen kautta on mahdollista saavuttaa: mitä taide ihmisille merkitsee. Kysymys on ihan perustavanlaatuisista asioista elämässä ja taiteessa”, Karjalainen kertoo.

Taide hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa -hankkeen hyvä vastaanotto kaikilla rintamilla on todistanut, että maaperää on tämäntyyppisille toiminnoille. Samalla se on todistanut myös yhden Luovuuslaboratorio-idean lähtökohdan tärkeyden: oikeanlaisten yhteistyökumppaneiden löytämisen. Esimerkiksi Taide hyvinvointiyhteiskunnan uudistamisessa -työssä mukana on monia toimijoita Stakesista taidekorkeakouluihin ja Terveyttä kulttuurista -verkostoon..

”Luovuuslaboratorion hankkeet ovat olleet paljolti yhteistyöprojekteja. Verkostoituminen on ollut yllättävänkin helppoa: suhtautuminen nykytaiteeseen on selvästi positiivisessa käymistilassa”, Karjalainen sanoo tyytyväisenä. ”Olemme tuoneet saman pöydän ääreen mahdollisimman erilaisia osapuolia, mikä on synnyttänyt uusia asioita. Erilaiset yhteistyökumppanit vaikuttavat ajatteluun ja ajattelu vaikuttaa valintoihin.”

Luovuuslaboratorion pilotit ja Kiasman tietoinen verkostoituminen laajalle yhteiskuntaan on saanut myös Karjalaisen ajattelemaan museon perustehtävää uusin tavoin.

”Nykytaiteen museon tulee ensisijaisesti olla aktiivisesti toimiva organisaatio. Meidän täytyy toimia eikä vain esitellä taidetta. Silloin emme umpioidu.”

”Kiasmalla pitää olla suunnannäyttäjän rooli. Onhan tämä rooli sisäisesti sidottu myös nykytaiteen olemukseen.”

Tuula Karjalaista haastatteli vastaava museolehtori Riikka Haapalainen