Kolme näkökulmaa Aasian nykytaiteeseen

Kiina, Indonesia ja Thaimaa ovat kaikki olleet eri syistä vahvasti esillä suomalaisessa mediassa viime aikoina: Kiina voimakkaan talouskasvunsa ja toisaalta ihmisoikeuskysymysten takia, Thaimaa ja Indonesia luonnonkatastrofien, tsunamin ja maanjäristysten sekä poliittisten levottomuuksien vuoksi. Uutisista on voinut seurata myös Thaimaassa tapahtunutta sotilasvallankaappausta.

Miten näiden maiden taide ja taiteilijat ovat reagoineet usein hyvinkin nopeaan muutokseen? Kiasmassa helmikuussa avautuvassa laajassa näyttelyssä Hyppy vauhdissa esitetään kolme näkökulmaa Aasian taiteeseen. Mukana on taiteilijoita kolmesta hyvin erilaisesta maasta, Indonesia, Kiina, ja Thaimaa. Toisaalta näitä maita yhdistää voimakas taloudellinen kasvu ja lisääntyvät sosiaaliset ongelmat. Neljännes, noin 1,5 miljardia ihmistä, maailman väestöstä asuu näissä maissa.

Kulttuuritaustoiltaan maat ovat erilaisia. Thaimaa on buddhalainen maa kun taas Indonesiassa eri uskontokunnat elävät rinnan animismista islamiin, kristinuskosta buddhalaisuuteen ja hindulaisuuteen. Kiinassa taolainen ajattelu, konfutselaisuus ja buddhalaisuus ovat jatkaneet olemassaoloaan huolimatta pitkään jatkuneesta kommunistisesta hallinnosta. Kiinasta on kehittymässä taloudellinen suurvalta ja monet Aasian maat seuraavat perässä siirtyäkseen markkinatalouteen.

Nopeaa ja hidasta

Kuinka ikiaikaiset kulttuurit ja nykytaide kohtaavat toisensa, jos kohtaavat? Kaikissa kolmessa maassa on pitkä historia ja voimakas kulttuuriperintö. Niissä kehitys näyttäytyy nopeaakin nopeampana ja samalla ikiaikainen, hidastakin hitaampi vanha kulttuuri luo ulkoisesta muutoksesta riippumattoman rytmin. Näyttelyssä esillä olevissa teoksissa vanha ja uusi, Itä ja Länsi, myytit ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa.

Teosten aiheet ja kuvamaailma saattavat toistaa kansantaiteen tai perinteisen kulttuurin piirteitä, mutta uudessa muodossa ja sisällöllisesti nykyhetkeen liittyen. Indonesialaisen taiteilijan Heri Donon lentävät nukkeinstallaatiot tai lasikaappeihin sijoittuvat ”etnografiset” esineistöt muistuttavat Wayang-nukeista tai jumalten naamioista, mutta nykypäivään siirrettyinä ne puhuvat suoraa kieltä indonesialaisen yhteiskunnan ongelmista, nykyisyyden ja menneen kohtaamisesta. Thaimaalainen Araya Rasdjramrearnsook puolestaan käsittelee meille länsimaisille niin kovin kliiniseksi käynyttä kuolemaa videoinstallaatioissaan. Hyvin mutkattomasti taiteilija pitää luentoja ja lukee pyhiä tekstejä kuolleille tai pukee heitä erilaisiin vaatteisiin sairaaloiden ruumishuoneilla. Kuolemasta tulee kotoista ja vähemmän pelottavaa, siirtymävaihe toisesta olotilasta toiseen. Kiinalainen Hu Yang kulkee kameransa kanssa shanghailaisissa kodeissa kommentoiden kaupungin räjähdysmäistä rakentamistahtia ja sen vaikutuksia yksilöihin asukkaiden kuvien ja heidän haastattelujensa kautta. Vanha inhimillisiin mittasuhteisiin rakennettu, kortteliajatteluun ja kadunvarsielämään perustuva rakennuskanta saa väistyä pilvenpiirtäjien ja suuryritysten tieltä. Mihin nämä ihmiset joutuvat, mikä heidän kohtalonsa tulee olemaan tässä jättikoneistossa, joka kirjaimellisesti jauhaa alleen vanhan ja kuluneen? Tässä ajatuksia, joita näyttelyn taiteilijat tuovat suomalaisen yleisön pohdittaviksi.

Aasialainen sananlasku sanoo: “Erilaiset pellot, erilaiset heinäsirkat, erilaiset meret, erilaiset kalat” Nykytaiteen yhteinen kieli ja globaali vuorovaikutus tuovat näyttelyn teokset lähelle suomalaista taideyleisöä niiden kulttuurien ja yhteiskuntarakenteen erilaisuudesta huolimatta.

Marja Sakari
Intendentti