Tyhjästä ja täydestä maisemasta

Aiheita ja muistiinmerkintöjä – keskusteluja Heli Rekulan kanssa 15.10. ja 26.10.2004. Osa Kati Kivisen tekemästä haastattelusta.

Viime vuosina teostesi aiheena on ollut ihmisen sijaan usein hiljainen ja anonyymin oloinen maisema, jota ei ole ladattu turhilla merkityssisällöillä. Kuinka aiheesi vaihtui ihmiskuvista maisemiin?

Olen aina kuvannut maisemaa, mutta työstin niitä itsenäisiksi teoksiksi vasta 1990-luvun loppupuolella. Vuonna 1998 esitin maisemia ensimmäisen kerran yksittäisinä teoksina, aiemmin olen esittänyt niitä vain muiden teosten osana, kuten esi-merkiksi Pyhiinvaellus-sarjan triptyykissä.

Henkilökuvien ja rakennettujen ja lavastettujen valokuvien toteuttaminen on melko raskas työ-prosessi. Minun täytyy ottaa huomioon monia asioita. Koen aina kantavani suurta vastuuta sekä työprosessista että valmiista teoksesta. Maisemateoksieni ihmiset ovat ikään kuin osa maisemaa. Näissä kuvissa minua kiinnostaa ennen kaikkea etäisyys itseni ja kuvissa olevien ihmisten välillä.

Maisema aiheena antaa minulle hengähdystauon. Elän kaupungissa, missä massiivinen määrä informaatiota ympäröi jatkuvasti minua. Maiseman hiljaisuudessa tunne läsnäolosta ja olemassaolosta vahvistuu, ajatus kirkastuu.

Olet kutsunut maisemakuviasi "kokemuksellisiksi muistiinpanoiksi". Ovatko kaikki teoksesi samalla tavalla muistiinpanoja kokemuksista vai koskeeko tämä vain maisemakuviasi?

Maisemakuvani ovat evidenssejä eli todistus-aineistoa jostakin tapahtuneesta tai kokemuk-sesta, joka on edeltänyt muistiinmerkintääni tai muistiinpanoani eli valokuvan ottamista. Henkilökuviani työstän eri tavalla. Niiden toteuttamista eli kuvausprosessia saattaa edeltää pitkäkin ennalta suunnittelu. Rakennetuissa henkilökuvissa toteutan muistiinpanojen ja luonnosten pohjalta jotain kuvaksi, kun taas maisemateosten kuvat itsessään ovat muistiinmerkintöjä. Ehkä kaikki kuvat ovat sekä esityksiä että muistiinpanoja. Työprosessit ja työvaiheet ovat kuitenkin täysin erilaisia.

Maisemakuvissasi yhdistyy samanaikaisesti herkullisella tavalla tarkkuus ja epämääräisyys. Kuvissa on paljon yksityiskohtia, mutta mikään noista yksityiskohdista ei nouse toisia merkittävämmäksi. Kuinka löydät ja valitset kuvauskohteesi ja missä vaiheessa päätät käyttämäsi kuvakoon sekä rajauksen uudelle maisema-kuvalle?

Suurin osa maisemaa käsittelevistä valokuvateoksistani on syntynyt sattumanvaraisesti. Kuvaus ei ole "laskelmoitua" toimintaa, vaan koen olevani avoimena kohtaamisen mahdollisuudelle maisemassa. Puhun itse "asettumisesta maisemaan".

Maisemateoksissani se tunne tai ajatus, joka saa minut ottamaan kuvan, on merkityksekkäin. Teoksen tekeminen on sen kokemuksen esille tuomista. Kiinnostavaa on, välittyykö toisille jotain niistä tunteista ja ajatuksista sellaisenaan kuin olen ne itse kokenut. Maisemakuvissa minua kiinnostaa asioiden näyttäytyminen samanarvoisina, eikä niinkään se, että kuvassa olisi jokin yksittäinen asia, joku tietty objekti, jota katsotaan. Maisema itsessään on katsomisen kohde, oli siellä mitä hyvänsä.

Valmiin kuvan, esimerkiksi 75 x 180 senttimetrisen panoraamakuvan, koko perustuu kuvan katsomiseen, omaan kokemukseeni kuvan edessä. En kykene katsomaan niin isoa kuvaa kerralla, vaan joudun lukemaan kuvaa horisontaalisesti katseeni liukuessa kuvan yli. Kuvaa lukiessani minulle palautuu mieleen jotakin siitä hetkestä, jolloin olin fyysisesti läsnä kuvan esittämässä tilanteessa. Tilanne ei ole enää samanlainen, mutta muistiinmerkinnän kautta muistan alkuperäisen kokemukseni.

-Kati Kivinen

Heli Rekula
AUTIOMAA
teoksia vuosilta 1989–2004
5.2.–24.4. Viides ja 4. krs

Heli Rekulan näyttely Autiomaa tuo esiin yhden keskeisistä suomalaisista media- ja valokuvataiteilijoistamme, joka on viime vuosina toiminut aktiivisesti niin kotimaisella kuin ulkomaisellakin taidekentällä osallistuen mm. vuonna 2001 Venetsian biennaalin päänäyttelyyn. Vuonna 2002 Heli Rekulalle myönnettiin arvostettu Ars Fennica -palkinto.

Muistiinmerkinnät ovat luettavissa kokonaisuudessaan näyttelyn yhteydessä julkaistavasta näyttelykirjasta.