Kiasman ystävät Tallinnassa

Kiasman Ystävät ry järjesti toukokuussa jäsenilleen taidematkan Tallinnaan. Mukana oli 24 ystävää. Pirkko Arstila raportoi matkan vaiheista.

Tallinnan taidemaailman toukokuun isoin juttu oli näyttely nimeltä ”Ich bin ein Maler”. 32 Viron eturivin taiteilijaa oli viikon ajan maa-lannut teoksiaan suoraan Taidehallin seinille.

Me Kiasman Ystävät katselimme teoksia kiinnostuneina. Kukaan ei voisi niitä ostaa eikä kantaa kotiinsa. Matkalla mukana ollut taiteilija Jarmo Mäkilä ihmetteli, miksi kaikki olivat kopioineet taulustaan kuvan seinälle, mutta kukaan ei ollut käyttänyt hyväkseen seinäpinta-alaa. Heillä olisi ollut loistava mahdollisuus luoda graffiteja, freskoja tai mitä tahansa. Mutta työt olivat hienoja. Vahinko, että katoavat.

Retkellä oppaanamme toimi tekstiilitaiteilija Peeter Kuutma. Hän kuljetti meitä läpi vanhan Tallinnan haluten näyttää kotikaupungistaan sen, mistä piti. Totesimme Tallinnan komistuvan vuosi vuodelta. Vanhoja taloja kunnostetaan tyylillä ja taidolla.

Osa meistä pääsi vierailemaan Suomessakin suositun taiteilijan Leonard Lapinin ateljeessa. Kaikki olisivat tietenkin tahtoneet mukaan, mutta Lapinin ateljeehen mahtui vain viisi. Se oli pieni ja kodikas, kertoivat ne, jotka onnistuivat mahtumaan sisään.

Peeterin kierroksella piipahtelimme pienissä gallerioissa. Muutuimme lapsiksi jälleen Erki Kannuksen näyttelyssä, jossa lattia oli
musikaalinen leikki. Kun kävelimme harmaalla kokolattiamatolla, lattia alkoi soida aina uusia säveliä askeltemme myötä ja seinän videokuva loihti uusia kuvia.

Piktogram” näyttelyssä taiteilijat Bruno Lillemets ja Kärt Maran olivat asettaneet pienikokoiset lasi- ja metallityönsä lattialle valkoisille alustoille. Puikkelehdimme niiden keskellä kuin marjametsässä. Löysimme myös kauniita, Virossa hyvin tunnetun taiteilijan Marje Üksinen pastellitöitä.

Päivän mittaisen retkemme huipennus oli Vanha Suola-kamari. Siellä oli esillä 1960-luvun johtavan OP-taiteilijan, brittiläisen Bridget Rileyn töitä. Matemaattisia, geometrisiä, hienostuneita. Toivat mieleen Marimekon alkuajat, Mary Quantin vaatteet ja paljon, paljon muuta nostalgista. Silloin ei vielä ollut tietokoneita, joten kaikkien optisten harhojen ja silmäleikkien suunnittelu on vaatinut melkoista taitoa. Rileyn on täytynyt rakastaa matematiikkaa! Työt tarjosivat aivojumppaa. Seisoimme pitkään kolmen työn edessä, joissa oli käytetty täsmälleen saman punaista harlekiiniviivaa, mutta yhdistettynä eri värisiin pohjiin. Lopuksi emme tienneet enää mihin uskoa. Oliko punainen sama vai ei?

Kävimme myös Suomen suurlähetystössä, joka on jo itsessään mielenkiintoinen nähtävyys. Sen parvekkeelta avautuu huikaiseva näköala yli kattojen ja kirkkojen. Taitaa olla kaupungin upein parveke.

Kun me Kiasman Ystävät vihdoin illan suussa istahdimme kotimatkalle, niin päässä kihisi kaikki mitä olimme nähneet ja kokeneet. Jaloissa tuntuivat Tallinnan mukulakivet ja tuntuivat muuten vielä seuraavanakin päivänä. Vaikka emme toisiamme muuten tapaakaan niin näillä retkillä olemme kuin vanhoja tuttuja. Rakkautemme Kiasmaan ja kiinnostus veljeskansamme nykytaiteeseen on yhteinen, hyvä liima.