KIASMA
Kiasma-lehti | Kiasma Magazine
Kiasma-lehti 20 | Kiasma Magazine 20
Nro 20 Vol 6

Taiteen toimiva työkalupakki

Sosiaalisista interventioistaan taidemaailmassa tunnettu tanskalainen Superflex-ryhmän tuotantoa nähdään Prosessi-näyttelyn osana Kiasman Viidennessä kerroksessa.

Superflex-ryhmän taiteesta on jokin aika sitten ilmestynyt kirja, jonka ryhmä on nimennyt otsikolla Tools. Se että joku kutsuu taidettaan työkaluiksi tai välineiksi, kertoo ainakin sen, että vanha "taidetta taiteen vuoksi"-ajattelu ei tässä yhteydessä päde. Modernismin puhtaimpien ihanteiden mukaan taiteellisella ilmaisulla ei saanut olla mitään yhteyttä mihinkään muuhun toiminnan alueeseen, vaan sen oli toimittava itsenäisenä, omassa maailmassaan, eikä sen tehtävä missään nimessä ollut esimerkiksi kertoa tarinoita tai olla väline yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Superflexin taiteessa on tosiaan kyse jostakin aivan muusta kuin modernismin ihanteiden toteuttamisesta. Ryhmän projektit toimivat eräänlaisina interventioina sosiaalisiin rakenteisiin ja keskustelukanavina yhteiskunnallisiin asioihin. Superflexin taideprojekteja voikin olla helpompi jäsentää kulttuurisen aktivismin tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen kuin taiteen käsittein. Esimerkiksi biojätteistä kotitalouksille kaasua tuottava Supergas on projekti, jonka voi hyvin ymmärtää kehitysyhteistyönä: se mahdollistaa ekologisen, edullisen ja suurista yhtiöistä ja verkostoista riippumattoman energiantuotannon niukoissa olosuhteissa eläville ihmisille. Taidemaailmassa yhden perheen kaasuvoimalan kehittely, tuotanto ja levitys voi sitä vastoin äkkiseltään tuntua oudolta. Toimivan systeemin luomiseen on tarvittu paljon insinööritietoa ja -taitoa ja sen tuotantoa varten Superflex on perustanut oman yhtiön. Superflex toimii siten teknologian ja talouselämän kentillä, mutta esittelee toimintaansa taiteen foorumeilla.

Informaatioteknologia ja internet ovat toinen Superflexin paljon käyttämä toimintaympäristö. Superchannel on työkalu, jonka Superflex tarjoaa erilaisille ryhmille ja yhteisöille, jotta ne voivat tuoda esiin ajatuksiaan ja synnyttää keskustelua haluamistaan asioista internetin kautta. Tarjoamalla avoimen julkaisukanavan ja interaktiivisen keskusteluympäristön Superflex laajentaa suljettujen piirien hallussa olevia ja taloudellisten ehtojen säätelemiä vaikutuskanavia ryhmille, jotka helposti jäävät syrjään yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Vielä selkeämmin poliittisen keskustelun ja päätöksenteon rakenteisiin ja käytäntöihin pureutuu Karlskrona 2 -projekti, jossa ruotsalaisen kaupungin asukkaat voivat rakentaa kaupungille vaihtoehtoisia malleja ja ratkaisuja virtuaali-Karlskronassa. Se millainen vaikutus tällä toiminnalla on todelliseen Karlskronaan riippuu monesta tekijästä, mm. siitä, ketkä projektiin osallistuvat ja miten kaupungin hallinto suhtautuu hankkeeseen. Suurin vaikutus on kuitenkin ehkä siinä ajattelutavassa, jonka Karlskrona 2 mahdollistaa, ja kysymyksissä, joita se herättää: keiden äänen pitäisi kaupungin asioista päätettäessä kuulua ja miten uusi teknologia voi tarjota siihen keinoja. Tällaisia keskusteluja käydään politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentillä yhä useammin - harvemmin kuitenkaan taiteen yhteydessä.

TAITEEN INTERVENTIO

Seuraava looginen kysymys on tietysti: Mihin sitten museota ja taideyhteisöä tässä yhteydessä tarvitaan? Superflex-ryhmän kolme jäsentä ovat taidekoulun käyneitä taiteilijoita ja sijoittavat toimintansa taidemaailmaan. Nykytaiteen maailma on tosin aika paljon muutakin kuin taidekouluissa perinteisesti opetetut menetelmät. Taidekonteksti pitäisikin ehkä nähdä pikemminkin tietynlaisen ajattelutavan viljelynä kuin joihinkin tekniikoihin tai taidemuotoihin sitoutuneena toimintana. Superflexin ja vastaavalla tavalla toimivien taiteilijoiden tapauksessa taidemaailma mahdollistaa muista toimintaympäristöistä poikkeavien toiminta- ja ajattelutapojen kokeilun. Taide on ympäristö nähdä ja ajatella maailmaa uusilla tavoilla. Museoympäristön taas voi nähdä paikkana näiden ajatusten reflektointiin ja laajempaan keskusteluun.

Superflex ei tietysti ole yksin eikä ainoa tämänkaltainen taidevaikuttaja. Yhteisötaide, projektiluontoiset hankkeet ja yhteiskunnallista keskustelua herättämään pyrkivät interventiot ovat osa nykytaidetta ja niillä on jo oma historiansa. Tällainen toiminta perustuu taidekäsitykseen, jossa taide on esineiden sijaan erilaisten prosessien katalysaattori ja asioiden mahdollistaja. Myös taiteilijan rooli muuttuu, ja usein toiminta on kollektiivista. Jotkut taiteilijat toimivat siten, että heidän teoksensa syntyvät usean ihmisen toiminnan ja osallistumisen tuloksena. Superflexin tapauksessa taide voi sekä syntyä yhteistyössä ulkopuolisten kanssa että olla jotain, joka luovutetaan muiden käyttöön ja joka toimii kanavana muiden toiminnalle. Siten siihen liittyy yleisöä / käyttäjiä aktivoiva panos, ja kysymys siitä kuka on teoksen tekijä ja kuka katsoja tai käyttäjä, saa uusia ulottuvuuksia.

ONKO SE TAIDETTA?

Toinen tämänkaltaisen taiteen yhteydessä heräävä kysymys voi olla, mikä oikeastaan on valmis teos ja millä kriteereillä sitä tulisi arvioida. Mikä on Superflexin taidetta? Onko sitä idea intrenet-kanavasta, sen toteuttaminen käytännössä vai ne eri sovellukset, jotka syntyvät eri ihmisten toiminnan tuloksena? Ja millainen on onnistunut teos: arvioidaanko tulosta esteettisesti, moraalisten pyrkimysten vai yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta? Kiistat siitä, mikä on taidetta ja mikä ei, ovat velloneet kautta taiteen historian, eikä lopullisen vastauksen löytäminen ehkä ole edes kiinnostavaa. Sen sijaan pohdinta siitä, millä perusteilla tällaisia projekteja voi jäsentää, avaa jännittävämäpiä näkymiä.

Eri näkökulmista katsottuna onnistumisen kriteerit voivat olla hyvin erilaisia ja jopa ristiriitaisia. Jos tavoitteeksi on asetettu yhteiskunnallinen toiminta ja vaikutus, pitää katsoa, keitä ja miten projekti hyödyttää tai keiden osallisuutta se parantaa. Ekonomis-teknisessä maailmassa projekteja tarkastellaan niiden toimivuuden ja tuottavuuden näkökulmasta. Taideyhteisö taas voi pitää Superflexin toimintaa kiinnostavana siinä, miten se laajentaa taiteen merkitystä ja toiminta-aluetta. Superflexin jäsenille ryhmä sinänsä on yksi työkalu tai toimintakehys kehitellä ideoitaan taiteena. Sen taas, joka etsii tällaisen toiminnan moraalia, täytynee kysyä taiteijoilta itseltään heidän motiivejaan ja - jos ei tyydy siihen, että hyvä tarkoitus pyhittää mitkä tahansa tulokset - yhdistää se tieto havaittuihin tapahtumiin todellisuudessa. Ainakin taiteilijoiden itsensä tuottama ja keräämä tieto on runsasta ja vakuuttavaa.

OMAT SÄÄNNÖT

Yhteiskunnallisen kritiikin tai jopa muutoksen mahdollisuus on laaja kysymys sinänsä. Taide voi olla vaikuttavaa, vaikka se ei mitenkään konkreettisesti muuttaisi maailmaa. Toisaalta yhteiskunnallisen aktivisminkaan kannalta ei ole kiistatonta, millaiset toimet vaikuttavat ja millä lailla esimerkiksi taloudellisiin valtasuhteisiin. Ei ole edes itsestään selvää voiko asioita muuttaa paremmin ulkopuolelta hyökkäämällä vai sisältä käsin järjestelmien toimintaperiaatteita omiin tarkoituksiin hyödyntämällä. Superflex näyttää toimivan jälkimmäisellä tavalla, konstruktiivisia vaihtoehtoja etsien. Sen sijaan että se boikottien tai mielenosoitusten keinoin hyökkäisi ulkoa päin, Superflex näyttää mukautuvan bisneksen ja tekniikan maailmoihin ja pelaavan niiden välineillä. Se pelaa kuitenkin osin "väärin", omilla säännöillä, eikä esimerkiksi voiton maksimoinnin periaatteella. Superflex käyttää - ehkä paradoksaalisesti - modernismin julistamaa taiteen (suhteellista) autonomiaa yhteiskunnassa toimimiseen.

Kaija Kaitavuori
Museolehtori, Kiasma