KIASMA
Kiasma-lehti | Kiasma Magazine
Kiasma-lehti 19 | Kiasma Magazine 19
Nro 19 Vol 6

Puhutaanko taiteesta?

Kiasmassa on viiden vuoden aikana järjestetty kymmeniä keskustelutilaisuuksia ja luentoja, joissa nykytaidetta on lähestytty eri näkökulmista. Mutta kuka taiteesta puhuu ja kaipaako taide puhetta? Puhutaanko taiteesta?

>> Ei viitsitä. Kyllähän näistä näyttelyistä on olemassa selitykset kirjoissa ja kansissa. Taiteilijat ja kriitikot sanovat sanottavansa lehdissä ja televisiossa, ei siinä meitä tarvita.

>> Kyllä minun mielestäni hyvän taiteen tulee herättää ajatuksia ihan tavallisissa katsojissa. Olisi kiinnostava kuulla, mitä ajatuksia näyttelyt sinussa herättävät.

>> Mutta saako näyttelyssä nyt sitten puhua kuka vaan ja mitä vaan? Täytyyhän siinä jokin raja olla!

>> Juuri sellaisten rajojen ja auktoriteettien olemassaolosta pitäisi myös puhua. Keskustelusarjoissa on tarkoituksella annettu erilaisille puhujille tilaa sanoa sanottavansa. On kiehtovaa kuulla miten eri tavalla vaikkapa matemaatikko ja taidehistorioitsija katsovat geometrista maalausta.

>> No mutta sehän on ihan sama kuin minä kommentoimassa ydinfysiikkaa.

>> Nimenomaan, eikö sinun koskaan tee mieli kommentoida ydinfysiikkaa? Ainakin taiteessa se on mahdollista. Mielenkiintoisia asioita on syntynyt kun yleisölle annetaan vapaat kädet luoda omat ohjelmansa ja julkaista omat ajatuksensa muiden nähtäväksi. Kalervo Palsan näyttelyssä Nuorille sallittu – tapahtuman ohjelman suunnitteli 40 vapaaehtoista nuorta ja huumori oli aika hurttia. Ala-aulassa pelattiin hirttosilmukalla pippeliä ja viidennessä kerroksessa veistettiin paskamiestä. Yleisö sai äänensä kuuluviin myös Olli Lyytikäisen näyttelyssä, jossa julkaistiin lasten omia kertomuksia, jotka syntyivät opastetuilla sadutus-kierroksilla teosten ääressä. Myös kutsutuille keskustelijoille on toisinaan annettu vapaat kädet kutsua omat keskustelukumppaninsa ja suunnitella oma keskustelusarjansa näyttelyn herättämistä aiheista.

>> Minusta on silti vaikea sanoa taiteesta yhtään mitään.

>> No itse asiassa vain harvoin Kiasman yleisökeskusteluissa aiheena on taide sinänsä. Viime aikoina keskustelunaiheita ovat olleet mm. mieheys, mielenterveys, uskonto ja identiteetti. Keskustelijoina on taiteilijoiden rinnalla eri elämänalueiden edustajia. Keskusteluissa käsitellään asioita, joista jokaisella on jotain sanottavaa.

>> Miksi sitten väitetään että puhutaan taiteesta kun puhe on ihan muusta ja miksi siitä pitää puhua juuri taidenäyttelyssä?

>> Siksi että taiteilijat eivät tee teoksia ja näyttelyitä puhuakseen pelkästään taiteesta vaan elämästä. Siksi että yleisö tulee Kiasmaan hakemaan uusia kokemuksia ja ajatuksia taiteen äärellä. Teokset konkretisoivat vaikeita asioita, joista sukeutuu pitkiä keskusteluja.

>> Niin mutta eihän kuvia voi tyhjentävästi selittää.

>> Ei toki, mutta taide ikään kuin elää silloin kuin siitä syntyy ajatuksia, jotka tulevat osaksi elämää ja keskusteluja. Esimerkiksi Kalervo Palsan näyttelyssä keskusteltiin siitä miten Palsan 1960-luvulta alkaen esittämät elämänkatsomukselliset aiheet elävät meidän ajassamme. Rock-lyriikan tutkija Atte Oksanen ja sanoittaja Vexi Salmi pohtivat raskaan rockin ja Palsan mieskuvan yhteyksiä. Teologi Jaakko Heinimäki ja kirjailija Torsti Lehtinen keskustelivat uskonnon ja henkilökohtaisen moraalin tasapainosta, yleisö jatkoi aihetta perimmäisiin moraalikysymyksiin, joita Palsa itse pohti. Ilta päättyi väittelyyn itsemurhan oikeutuksesta. Keskustelusarja osoitti että Palsan taiteella on yhä sanottavaa.

>> Niin niin. Ja sitten puhutaan jotain ihan muuta kuin siitä mitä taiteilija on tarkoittanut.

>> Ehkä ei voikaan ajatella, että pitäisi olla niin tarkkaan selvillä siitä, mitä taiteilija on tarkoittanut. Hyvä näyttely on erinomainen lähtökohta tuoda uusia aiheita keskusteluun. Joka tapauksessa taiteilija on asettanut teoksensa esille yleisön katseltavaksi ja tulkittavaksi. Sitä paitsi myös taiteilijoiden kanssa voi Kiasmassa keskustella taiteilijatapaamisissa, jolloin lähtökohtana on taiteilijan oma tuotanto. Popcornia ja politiikkaa -näyttelyn yhteydessä 60-luvulla aloittaneet taiteilijat kertoivat tuotantonsa kautta melkoisen pätkän suomalaista taidehistoriaa. Taiteilijat voivat myös olla itse esittelemässä näyttelyään ja keskustelemassa yleisön kanssa kuten Tarja Pitkänen omassa näyttelyssään.

>> Ja sitten vaan lätistään ja puhe vie kaiken huomion taiteelta.

>> Päinvastoin, puhe voi auttaa katsomaan, kun se taustoittaa näyttelyä tai tarjoaa muuten erilaisia näkökulmia. ARS 01 -näyttelyn seminaarissa pohdittiin moniulotteista kolmannen tilan käsitettä ja analysoitiin kulttuurin globalisaatiokehitystä. Asiasta kuultiin niin teoreetikoiden kuin taiteilijoiden näkemyksiä, jotka saattoivat olla jopa keskenään ristiriidassa riippuen kunkin henkilökohtaisista kokemuksista erilaisissa poliittisissa ja kulttuurisissa maailmoissa. Sellainen tietomäärä ei voi olla kenenkään yhden ihmisen hallussa, mutta kuulemalla erilaisia todistajanlausuntoja voi vähän paremmin ymmärtää millaisista todellisuuksista eri taidemuodot ja teokset syntyvät.

>> Tuohan menee nyt jo maailmanparantamiseksi.

>> Miksei museo voi ollakin aktiivinen osallistuja ja keskustelija sekä näyttelyidensä kautta että tarjoamalla foorumin erilaisten äänien keskustelulle.

Kaija Kaitavuori & Jyrki Simovaara
Kiasman museolehtorit