KIASMA
Kiasma-lehti | Kiasma Magazine
Kiasma-lehti 12 | Kiasma Magazine 12
Nro 12 Vol 4

Tuula Arkio muistelee: 5 x ARS

Valtion taidemuseon ylijohtaja Tuula Arkiota haastatteli Kiasman museolehtori Kaija Kaitavuori.

ARS-näyttelyitä on järjestetty tähän mennessä viisi, vuodesta 1961 lähtien. Alusta saakka näiden nykytaidetta esittelevien suurnäyttelyiden motiivina on ollut tuoda Suomeen otos ajankohtaista nykytaidetta ja antaa suomalaiselle taideyleisölle tilaisuus tutustua kansainvälisiin taiteen ilmiöihin. Ensimmäisessä näyttelyluettelossa tämä tehtävä oli muotoiltu: saada Suomeen "näyttely joka antaisi kuvan niistä probleemeista, jotka kiinnostavat aikamme taiteilijoita, ja esittelisi niitä saavutuksia, mihin etsivä ja taisteleva taide meidän aikanamme on päässyt."

Valtion taidemuseon ylijohtaja Tuula Arkio on ollut ensimmäistä lukuun ottamatta mukana kaikissa ARS-näyttelyissä. Oikeastaan Arkion tärkein elämäntyö on tapahtunut nykytaiteen kentällä. Hän on ollut näkemässä myös sen taidekentän muutoksen, joka on tapahtunut kansainvälistymisen ja nykytaiteen aseman vahvistumisen myötä, ja ennen kaikkea ollut itse siihen vaikuttamassa. Nykytaiteen museon perustaminen ja Kiasman avautuminen ovat osaltaan muokanneet Suomen nykytaiteen kenttää sellaiseksi kuin se nyt on.

”Vuodesta 1969 alkaa "ARS-urani", olin sihteerin assistentti. Leena Peltola (silloin Savolainen) oli sihteeri. Olin valmistunut juuri ja aloittanut työt Ateneumissa syksyllä -68. Hoidin järjestelyjä, kirjoittelin kirjeitä – silloin ei ollut fakseja eikä mitään sähköpostia. Nyt tuntuu käsittämättömältä, että tällaisia näyttelyitä tehtiin aikana, jolloin ei ollut edes faxia!

Erona nykypäivään oli se, että näyttely oli pitkälti Ranskasta kerättyä, Pariisin gallerioiden kautta tullutta. Galleriat olivat keskeinen hankintakanava. Taiteilijat eivät itse olleet juurikaan paikalla. Edward Kienholz oli täällä ja rakensi teostaan viikkotolkulla. Tämän näyttelyn kautta alkoikin taiteilijan pitkä suhde Suomeen.
ARS 69 herätti paljon keskustelua. Siinä oli poptaiteen tekijöitä, mm. Claes Oldenburg ja César. Mukana oli sen ajan tunnettuja tekijöitä, 60-luvun raskasta sarjaa. Tosin ainakaan suomalaiselle taideyleisölle se ei ollut tunnettu. Ei sitä silloin tajuttu, että Oldenburg on iso juttu. Yhteistä teemaa ei näyttelyssä ollut vaan hyvin erilaisia tekijöitä. Kineettistä taidetta oli paljon. Japanilaiset erottuivat hyvin, se oli selvästi jonkinlainen löytö.

Jo Baerin minimalismi oli sellaista, että niitä silloin katseli ja ihmetteli, mitäköhän nää on! Nykytaiteestahan ei silloin saanut mitään koulutusta, ei yliopistolla eikä museoissakaan. Jos ajattelee mitä siihen aikaan Suomessa näki, niin kyllä tämä avarsi näköaloja minulle itsellenikin. Myöhemminkin ARS-näyttelyt ovat minulle merkinneet sukellusta nykytaiteeseen ja toimineet kiinnostuksen herättäjänä nimenomaan oman ajan taiteeseen.”

Meiltä ja maailmalta

Painotus ARS-näyttelyissä on ollut määreillä uusi ja ajankohtainen, ja niinpä jokainen niistä on herättänyt hämmästystä ja polemiikkia niin lehdistössä kuin yleisön keskuudessa. Esitellyt ilmiöt ja taiteilijat ovat kuitenkin – ainakin jälkeen päin tarkasteltaessa – taidemaailman tunnettuja ja arvostettuja tekijöitä, eivät mitään satunnaisia ja ohimeneviä tähdenlentoja. Tämä on myös toisinaan antanut aiheen huomauttaa, että ARS-näyttelyt esittelevät muiden jo valikoimaa, varmaa taidetta. Yleisönä on kuitenkin ajateltu laajasti taideyleisöä Suomessa – ei vain kaiken jo nähneitä, suurten kansainvälisten tapahtumien ja biennaalien ammattikiertäjiä. Tällainen laajojen esittelyjen tarve ei liene kadonnut vieläkään, vaikka matkustelu ja kaikenlainen kulttuurivaihto onkin aivan eri mittaluokkaa kuin ARS-näyttelyiden alkuaikoina.

”ARS 69 oli vielä hyvin klassinen taidenäyttely, siinä oli paljon pronssia ja maalausta. ARS 74 oli erilainen, se oli realismi-näyttely, ensimmäinen jossa oli teema. Realismi oli vahva trendi silloin, mutta toki vain yksi osa-alue sen ajan kansainvälisestä taiteesta. Työt tulivat valmiina, suurin osa oli maalauksia ja grafiikkaa.
Olin näyttelyn sihteeri, joten en osallistunut näyttelysisältöjen luomiseen. Mutta näyttelyn kuraattorit – tai siihen aikaan sanottiin komissaarit – matkustivat Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa vieraillen sikäläisissä gallerioissa. Mutta eihän siinä vielä matkusteltu kovinkaan paljon, kyllä se edusti pikemminkin komeaa otantaa jostakin sellaisesta mikä oli jo määritelty.

Tämä näyttely oli helpompi koota, kun vain tietyt taiteilijat sopivat teemaan. Sihteeri hoiti kirjeenvaihtoa lainaajien kanssa, vakuutuksia, kuljetuksia, luetteloa ja ihan kaikkia käytännön asioita. Täällä oli yksi sihteeri koko museossa eikä mitään apuhenkilökuntaa. Tällainen näyttely oli niillä resursseilla aika rutistus. Näyttely oli talon kolmannessa kerroksessa. Täällähän ei ollut silloin hissejä ja yksi lämminvesihana koko museossa. Kuljetusten tullessa oli ovet ulos asti auki, niin että oli kylmä, takki ja hattu päällä tehtiin töitä. Henkilökohtaisesti siihen liittyy huikeita muistoja, oli jännittävää, kun laatikoita avattiin, kaikki seisoivat ympärillä katsomassa – oli kuin jouluna! Suuri innostus vallitsi.

Jälkikäteen ajatellen ARS 74 oli näyttelyistä vähiten antoisa kokonaisuutena, vaikka mukana olikin hienoja yksittäisiä tekijöitä. Toisin kuin edellisessä ARS-näyttelyssä nyt mukana oli myös suomalaisia - se oli selkeä taidepoliittinen päätös ja perusteltua koska realismi oli niin vahva täälläkin. Esko Tirronen pärjäsi hyvin tässä porukassa, hänen osuutensa oli komea. Mukana oli myös osasto osallistuvaa taidetta.”

Uuden ajan ARS

Vuonna 83 oli ensimmäistä kertaa käytössä koko Ateneum-rakennus. Teoksia sijoitettiin myös rakennuksen ulkopuolelle ja muualle kaupunkiin.

”ARS 83 oli ihan toisen tyyppinen, aikakin oli toinen. Taide välittyi 80-luvullakin pitkälti gallerioiden kautta pitkälti, mutta me mietimme miten saada haluamiamme tekijöitä Suomeen, sillä pieni Suomi ei kiinnostanut kansainvälisiä gallerioita. Olin apulaiskomissaari eli mukana näyttelyn suunnittelussa ja tekijöiden valinnassa. Itse me sitten kirjoitettiin taiteilijoille, joita halusimme mukaan. Matkustimme todella paljon, käytiin tapaamassa taiteilijoita. Eräskin taiteilija Englannissa sanoi meille, että olemme ensimmäiset näyttelykuraattorit, jotka itse tulivat hänen ateljeehensa. Museot eivät pitäneet suhdetta taiteilijoihin, vaan asioivat täysin gallerioiden ja yksityiskokoelmien kautta. Tapasimme taiteilijat ja kerroimme Suomen tilanteesta ja tästä näyttelystä, ja niin saimme heidät kiinnostumaan. Sen jälkeen, kun taiteilija oli lupautunut, käytännön asiat hoidettiin gallerian kanssa.

Se oli maalaustaiteen uuden ekspansion aikaa, uusekspressionistit ja transavantgardistit jylläsivät. Eräs galleristi sanoi, että ettehän te voi tehdä näyttelyä, johon ei tule uusekspressionisteja ja muita. Me kysyimme, että miksi ei. Se oli hetki, jolloin tajusin että meillä on hyvä tilanne Suomessa, koska emme ole riippuvaisia eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta taidesysteemistä ja valtarakenteista, vaan meillä on oikeus ja mahdollisuus itse valita mitä haluamme. Tulihan maalaustaide kyllä mukaan, mutta vain yhtenä osana. Mutta arte povera, joka ARS 83:ssa oli vahva, nousi vasta 80-luvun lopulla yleisesti maineeseen. Samoin maalarit ja minimalistit: 80-90-lukujen vaihteessa niistä tuli galleriahittejä, ja niitä ostettiin kokoelmiin. Tässä ARS-näyttelyssä oli aika poikkeuksellisia valintoja!

ARS 83:ssa ei ollut teemaa. Se yritti tuoda esiin erilaisia taiteilijoita. Installaatio ja performanssi tulivat mukaan ensimmäisen kerran. Oli käsitteellistä taidetta, oli maalausta. Taideteollisen korkeakoulun ja Suomen Taideakatemian koulun vanhoja tiloja ei ollut saneerattu vielä, niissä oli rapistunut kauneus ja niissä saatettiin "mellastaa". Ensimmäisen kerran taiteilijat tekivät tilaan ihan uusia töitä. Valtava määrä taiteilijoita oli täällä paikalla rakentamassa töitä, ja monia tavattiin matkoilla Euroopassa, USA:ssa ja Pohjoismaissa. Ensimmäisen kerran mukana oli myös teoksia talon ulkopuolella, tosin vielä tässä aivan lähistöllä. Niitä varten tarvittiin paljon työtä, Richard Serran teräsveistoksille piti mm. rakentaa uusi betoniperusta. Tämä, samoin kuin ARS 95, jää varmaan koko elämäksi mieleen, erityisesti se vaihe kun näyttelyä rakennetaan, se innostus ja työskentely taiteilijoiden kanssa on ollut merkittävää.

Moni muistaa tämän näyttelyn, täällä oli niin eri tyyppistä nähtävää että jokin kolahti aina, siinä sen rikkaus. Wofgang Laibin siitepölyteos oli suuri yleisön suosikki. Samoin James Turrellin teos. Performanssit olivat huipputasoa, Abramovic & Ulay on jäänyt kaikille mieleen, samoin Dieter Appelt. Joseph Beuys oli isolla ryhmällä. Daniel Buren ensimmäistä kertaa. Jannis Kounellis ja Anselmo tekivät vaikutuksen. Joseph Kosuth teki Suomeen liittyvän työn (joka ostettiin myöhemmin). Richard Longin kanssa oli ilo työskennellä. Suuresti ihailemaltani Serralta oli esillä viisi työtä. Mario Merz, Nam June Paik… Jestas nyt kun tätä katsoo niin täällä on ollut vaikka mitä!”

ARS vakiintuu

ARS-näyttelyt ovat joka kerran tulleet hieman erilaiseen taidekentän todellisuuteen. ARS 95 oli ensimmäinen Nykytaiteen museon ARS-näyttely. Nykytaiteen kenttä Suomessa oli muuttunut edellisistä näyttelyistä, oli tullut ulkomaalaisia tekijöitä esitteleviä gallerioita – tosin 90-luvun alkupuolella lama vei osan – nykytaiteen näyttelyitä oli museoissa ja muutenkin oli uutta aktiivisuutta ja keräilijöitä.

”Tämä ARS jatkoi edellisen henkeä. Saatiin Ateneum-rakennus käyttöön kokonaan. Välissä oli ollut remontti ja museo oli ollut poissa talosta. Talo oli nyt kokonaan remontoitu ja olosuhteet ihan toiset. Tällä kertaa ei ollut taiteellista työryhmää, vaan se oli puhdas kuraattorinäyttely. Näyttelyssä oli väljät teemat, joiden mukaan se ripustettiin, jotta kävijälle olisi helpompi hahmottaa mistä on kyse. Mutta toimiko se? Toisaalta jokaisen työnhän pitää toimia ihan omillaankin. Näyttely oli edelleen länsimaisen taidekäsityksen leimaama, se käsitteli Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Silloinhan oli jo merkkejä siitä, että muutosta on tapahtumassa ja Magiciens de la Terre -näyttely oli ollut Pariisissa. Päätimme pysyä perinteisessä, mutta sanoimme luettelon esipuheessa, että tämä oli tietoinen valinta. Täällä oli varsinainen työpaja kolmisen viikkoa ennen avajaisia. Nyt oli myös iso ulko-osuus ja useita projekteja. Ne olivat todella suuritöisiä, niihin liittyi maansiirto-operaatioita, lupa-anomuksia ja muuta.”

Koti Kiasmasta

ARS-näyttelyt ovat saaneet uuden kodin vuonna 1998 avatusta Nykytaiteen museo Kiasmasta. Varhaiset ARS-näyttelyt poikkesivat muusta silloisesta näyttelytarjonnasta, ja omassa ajassaan herättivät paljon keskustelua. Vuonna 2001 ARS-näyttelyillä on jo historia ja maine.

”Nyt tämä globaali teema on ilmassa ja esillä joka puolella – toisin kuin kaksi vuotta sitten, kun aloimme tätä tehdä. Ehkä se on todella merkki siitä, että jotain on tapahtumassa. Minua kiinnostaakin nähdä antaako näyttely vastausta siihen, että kolmas tila on olemassa, ja välittyykö se katsojille. Nyt on tapahtumassa iso kulttuurinen muutos ihan globaalilla tasolla. On myös kiinnostavaa nähdä, nyt kun Kiasma on ollut olemassa kolme vuotta, miten ARS istuu tilanteeseen, jossa nykytaiteella on jatkuvasti toimiva museonsa.”

ARS 61
Järjestäjä: Suomen Taideakatemia ja Suomen Taiteilijaseura
Paikka: Ateneum, osa sijoitettu museoihin Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä
Näyttelytoimikunnan puheenjohtaja: Sakari Saarikivi
Näyttelyn suojelija: Urho Kekkonen
117 taiteilijaa, 238 teosta
39 000, kaikkien aikojen ennätys
ARS 61 -näyttelyn myötä edellisvuonna Venetsian biennaalissa nähty informalismi, vapaamuotoinen abstrakti taide valloitti Suomen. Näyttelyssä nähtiin Espanjan, Ranskan, Italian ja Suomen taidetta. Näyttelystä ostettiin Suomeen paljon teoksia.

ARS 69
Järjestäjä: Ateneumin taidemuseo
Paikka: Ateneum, myöhemmin Tampereen Taidemuseo ja Tampereen Nykytaiteen museo
Komissaarit: E. J. Vehmas, Salme Sarajas-Korte
Näyttelyn suojelijat: Tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen
61 taiteilijaa, 168 teosta
70 000 kävijää, jälleen ennätys.

ARS 74
Järjestäjä: Suomen Taideakatemia
Paikka: Ateneum
Komissaari: Salme Sarajas-Korte, apulaiskomissaari Leena Peltola
87 taiteilijaa, 267 teosta
Näyttelyn suojelijat: Tasavallan presidentti ja rouva Kekkonen
120 000 kävijää

ARS 83
Järjestäjä: Suomen taideakatemia
Paikka: Ateneum
Komissaari: Leena Peltola, apulaiskomissaari: Tuula Arkio
Näyttelyn suojelija: Rouva Tellervo Koivisto
70 taiteilijaa, 197 teosta sekä 17 videota ja filmiä 26 taiteilijalta ja kolme performanssia
180 000 kävijää

ARS 95
Järjestäjä: Nykytaiteen museo
Paikka: Ateneum
Kuraattorit: Tuula Arkio (museonjohtaja), Maaretta Jaukkuri ja Asko Mäkelä (keinotodellisuus)
Näyttelyn suojelija:
90 taiteilijaa, 168 teosta
140 000 kävijää

ARS 01
Järjestäjä: Nykytaiteen museo
Paikka: Kiasma
Kuraattorit: Maaretta Jaukkuri, Patrik Nyberg, Jari-Pekka Vanhala, Tuula Arkio (VTM:n ylijohtaja), Virve Sutinen, Sanna Rekola (Kiasma-teatteri)
Näyttelyn suojelija: ulkoministeri Erkki Tuomioja
76 taiteilijaa