Johannes Setälä

Karjalohja, s. Kuhmoinen 1941
 
Johannes Setälän ura visuaalisen kulttuurin saralla alkoi jo 12-vuotiaana hänen voitettuaan sarjakuvakilpailun. Sarja- ja pilakuvat toivat taskurahaa nuorukaiselle, josta oli tulla päätoiminen piirtäjä. Yksi hänen sarjoistaan oli Filo ja pojat, jotka aikanaan seikkailivat Demarin sivuilla. Musiikki veti kuitenkin vahvimman korren: vuodet vierähtivät jazzin ja tanssimusiikin parissa. Setälän instrumentteja olivat mm. rummut, joilla hän nykyään säestää shamanistisia meditaatiomenoja.
 
Kalevalan ja shamanismin kautta Setälä kiinnostui 1970-luvulla kuvataiteesta. Shamaanimatkojensa kokemukset Setälä on tallentanut maalauksiksi, veistoksiksi, kirjoiksi ja artikkeleiksi. Pitkän uransa aikana hän on juurtunut tiiviisti taidemaailmaan: ollut mukana järjestötoiminnassa, kirjoittanut kritiikkejä, opettanut taidekoulu Maassa, tehnyt performansseja, järjestänyt yksityis- ja yhteisnäyttelyitä sekä luennoinut ja vetänyt shamanismikursseja. Alkuperäiskansojen kansainvälisessä Four Winds -kokoontumisessa vuonna 1996 hänet valittiin Suomen hengenperinnön ja shamaanitulen vartijaksi.