Tampereen parhaat Kiasma-teatterissa
Tampereen elokuvajuhlien (8.-12.3.2006) kilpailut ovat ylläpitäneet maineensa arvostettuna kansainvälisenä elokuvakatselmuksena. Kiasma-teatteri esittää tapansa mukaan festivaalilla palkittuja elokuvia lauantaina 18.3. klo 14
Kilpailuihin lähetettiin ennätysmäärä elokuvia. Kotimaiseen kilpailuun tarjottiin kaiken kaikkiaan lähes 370 elokuvaa, joista kilpailuihin valittiin 33. Kansainväliseen kilpailuun tarjottiin lähes 2600 elokuvaa. Kilpailuun valittiin lopulta 80 elokuvaa 37 maasta. Sarjassa on fiktioita, animaatioita, dokumentteja ja kokeellisia elokuvia. Viime vuoden kilpailusta tuttuja ohjaajanimiä ovat Caroline Sascha Cogez (Tanska), Jean-Gabriel Périot (Ranska), Ken Wardrop (Irlanti), Gianluca De Serio (Italia), Bill Plympton (Yhdysvallat) ja Kimi Takesue (Yhdysvallat). Suomalaisista ohjaajista työnsä kansainväliseen kilpailuun saivat Tatu Pohjavirta (animaatio Elukka, 2005) ja Miia Tervo (dokumentti Hylje, 2005). Nähtäväksi jää onko näitä nimiä myös palkittujen joukossa. Sen lisäksi, että palkitut elokuvat voi nähdä Kiasmassa, niin pääpalkintojen voittajat kisaavat tänä vuonna ensi kertaa myös lyhytelokuvasarjan Oscar-ehdokkuudesta.
La 18.3. klo 14
Liput 8 / 6,5 e
Eût-elle été criminelle... / Hän saattoi olla rikollinen..
ohj. Jean-Gabriel Periot (Ranska)
2005 / Experimental / 9 min
Kansainvälinen kilpailu Grand Prix -palkinto
God on our side / Jumala on puolellamme
ohj. Michal Pfeffer, Uri Kranot (Alankomaat)
2005 / animaatio / 7 min
Paras animaatio
Aria
ohj. Claudio Noce (Italia)
2005 / fiktio / 26 min
Paras fiktio
On a wednesday night in Tokyo / Keskiviikkoyönä Tokiossa
ohj. Jan Verbeek (Saksa)
2004 / dokumentti / 6 min
Paras dokumentti
Heavy metal drummer / Heavy metal -rumpali
2005 / fiktio / 5 min
ohj. Luke Morris, Toby Mcdonald (Iso-Britannia)
Kansainvälinen kilpailu kunniamaininta
Hiyab / Huntu
ohj. Xavi Sala (Espanja)
2005 / fiktio / 8 min
Kansainvälinen kilpailu kunniamaininta
Asylsokare / Takapihan tarinoita
ohj. Kaja Wright Polmar (Norja)
2005 / animaatio / 8 min
Kansainvälinen kilpailu kunniamaininta
Hylje
ohj. Miia Tervo
2005 / dokumentti / 9 min
Kotimainen kilpailu / pääpalkinto, opiskelijapalkinto
Elukka
ohj. Tatu Pohjavirta
2005 / animaatio / 29 min
Kotimainen kilpailu / erikoispalkinto
365 päivää - Reijo Kelan videopäiväkirja 1999
ohj. Reijo Kela
2006 / dokumentti / 18 min
Risto Jarva palkinto, kunniamaininta kotimaisessa sarjassa
Pieni porsas
ohj. Kim Helminen
2005 / animaatio / 1 min
Kiasma-teatterin "bonusvalinta"
