
Nälkäteatteri / Toisissa tiloissa: Aniara, Esa Kirkkopelto DemoKeskiviikossa 4.11. klo 18, Kuva: Petri Summanen
2.9. Esitystaiteilija Masi Eskolin on Rovaniemen Kaupunginteatterin tuleva johtaja (2010), jonka Sellainen kuin -esityksen ensi-ilta on Kiasma-teatterissa 24.9. Eskolinin teoreettinen ajattelu perustuu kyseisen teoksen kohdalla yhteisen näyttämön -ideaan.
7.10. Riikka Pelo on kirjailija, joka toimii myös käsikirjoittajana mediataiteen ja elokuvan alueilla sekä valmistelee taiteellisen tutkimuksen väitöskirjaa Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolle. Hän tarkastelee kirjoittajan työn periaatteita esittämättömän ja kesuuran käsitteisiin liittyvien kysymysten lähtökohdista.
4.11. Esa Kirkkopelto on teatteriohjaaja, -käsikirjoittaja ja Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professori. Koulutukseltaan hän on dramaturgi ja filosofian tohtori. Vuodesta 2004 hän on vetänyt uusia teatterin tekemisentapoja etsivää Nälkäteatterin Toisissa Tiloissa -projektia. Demokeskiviikossa hän puhuu otsikolla "Väliaikaiset absoluutit. Esittävät taiteet avaruusaikana".
2.12. Timo Muurinen on äänisuunnittelija, muusikko, säveltäjä, jonka töitä on kuultu mm. lukemattomissa teatteriesityksissä. Demokeskiviikossa hän kertoo esitysinstallaation keinoin muun muassa äänen vaikutuksesta esityksen aikaan, sekä äänen ja tapahtuman vastavuoroisuuden mahdollisuuksista. Mukana demossa on näyttelijä Jukka Peltola.