Ola Kolehmainen

Neljäs kerros 26.2. - 26.4.2009

Berliiniin asettunut Ola Kolehmainen on tämän hetken kansainvälisimpiä suomalaisia valokuvataiteilijoita. Hän on tullut tunnetuksi suurikokoisista valokuvistaan, joiden lähtökohtana on arkkitehtuuri.

Rakennusten dokumentoinnin sijasta Ola Kolehmainen nostaa niistä esiin kiinnostavia ja yllättäviä yksityiskohtia. Hänen teoksensa ovat löytöretkiä näkemisen mahdollisuuksiin ja kuvan rakennusaineisiin: väriin, valoon, muotoon, toistoon, pintaan ja syvyyteen. Kolehmainen muokkaa näistä elementeistä tunnelmia ja asenteita aistillisuudesta askeettisuuteen ja henkisyydestä huumoriin. Ola Kolehmaisen kiiltäväpintaiset valokuvateokset ovat jokaista yksityiskohtaa myöten harkittuja ja huolellisesti toteutettuja. Ne houkuttelevat katsomaan pintaa syvemmälle.

Näyttely nähdään loppuvuodesta myös Tanskassa ja Englannissa sekä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa.