s. 1966 Tokio, Japani. Asuu New Yorkissa.
www.kakoueda.com
Kako Ueda käyttää tekniikkana paljon aikaa ja käsityötä vaativaa paperileikkausta. Lopputulos vaikuttaa kauempaa katsottuna kaksiulotteiselta viivapiirrokselta, mutta lähempää katsottuna lukuisat yksityiskohdat nousevatkin pinnasta irti. Uedan käyttämään kuvastoon kuuluu eläimiä, etenkin hyönteisiä, sekä kasviaiheita. Myös pienet ihmishahmot syntyvät paperista leikkaamalla. Ueda on tuonut usein vain dekoratiiviseksi käsityöksi mielletyn tekniikan nykypäivään soveltaessaan paperileikkausta suuremmassa mittakaavassa ja installaatiomuodossa. Teos Eros & Thanatos muodostuu pääkallosta, josta rönsyää esiin elämää kuin runsaudensarvesta: munia, kasveja ja hyönteisiä. Teoksessa yhdistyy nimensä mukaisesti elämän ja kuoleman alkuvoimat. Taiteilijan mukaan kyse on rappeutumisen ja uuden elämän syntymisen tasapainottamisesta. Myös punaisessa teoksessa Toteemi hän yhdistelee elämän ja kuoleman symboleja. Teos laajenee huoneen nurkasta orgaanisesti ympäröivään tilaan. Pääkallo ja erilaiset perhoset muodostavat rungon toteemille, joka synnyttää ympärilleen kokonaisen oman maailmansa satumaisine ja mytologisine hahmoineen. Kako Ueda luo teoksessa henkilökohtaisen historiansa toteemipaalun. Hän vyöryttää esiin muistoja, viitteitä ja symboleja. Teos kasvaa kertomaan taiteilijan tarinaa, joka on osin omaelämänkerrallinen, osin mielikuvituksellinen. Se tuo esiin taiteilijan japanilaista taustaa sekä perheen historiaa, mutta myös kokonaista maailmankäsitystä.
Teokset (2) näyttelyssä:
[2. kerros, Studio K]
Eros & Thanatos, 2008
käsin leikattu musta paperi, 198 x 172 cm
Toteemi, 2008
paperileikkaus, lanka, kollaasi, 353 x 281 cm
Courtesy of George Adams Gallery, New York