Arkiviikon päätteeksi: tervetuloa viihtymään Kiasman olohuoneperjantaihin! Ilmaista ohjelmaa ja yksi kansainvälinen tanssivierailu huhtikuun ja toukokuun alun perjantai-iltoina Kiasman 1. kerroksessa.
klo 17–20 Chef´s Digest. Café Kiasmassa. Rentoa lounge-musiikkia ja keittiön valmistamien herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia. Samalla kokki kertoo ruoista ja kirjasta. DJ Sane.
klo 19 Deborah Hay: If I sign to you. Liput 17/10 e. Kiasma-teatteri.
(esitys myös to 10.4. klo 19). Yhteistyössä Zodiakin kanssa.
Deborah Hay on amerikkalaisen postmodernin tanssin kiistaton legenda ja uranuurtaja, joka jatkaa yhä innovatiivisuuden eturintamassa. Maailmankuulun koreografin William Forsythen ryhmä on tilannut Haylta uuden teoksen, johon on kutsuttu viisi lahjakasta tanssija-koreografia – mukana myös suomalainen Vera Nevanlinna. Teoksen tuotantotahoina ovat Forsythe Companyn lisäksi Zodiak – Uuden tanssin keskus (Helsinki), Howard Gilman Foundation (New York) ja Maggie Allesee Center for Choreography (Florida). Teoksen valmistumista tukee Baryshnikov Dance Foundation.
If I Sing to You on laulu ilman sanoja tai musiikkia. Teos koostuu lukemattomista herkistä, nokkelista, synkistä, arvaamattomista, teatterillisista ja inhimillisen absurdeista hetkistä, jotka Deborah Hay on viidelle kokeneelle ja lahjakkaalle tanssijalle koreografioinut. Kukin tanssija valitsee juuri ennen esitystä, toisilleen ennalta paljastamatta, esittääkö teoksen naisen vai miehen asussa. Näin koreografian dynamiikka moninkertaistuu alati muuttuvien kuvioiden, kontekstein ja yhdistelmien myötä. Teos saa maailmanensi-iltansa Festspielhaus Helleraussa, Dresdenissä 3.4.2008. Teos nähdään Kiasma-teatterissa suoraan ensi-illan jälkeen.
klo 17–20 Chef´s Digest. Café Kiasmassa. Rentoa lounge-musiikkia ja keittiön valmistamia herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia. Samalla kokki kertoo ruoista ja kirjasta. DJ Chef.
KLO 18 LOVING REVOLUTION – VIDEOTAIDEILTA
Kiasma-teatteri. Ilmainen sisäänpääsy.
Kuvataiteilijoiden fiktiiviset elokuvalliset teokset pohtivat, mikä on todellista ja poliittisen sanan yksinkertaista merkitystä. Eli ihmisiä neuvottelemassa yhdessä niistä säännöistä, joiden avulla voimme elää yhdessä yhteiskunnassa. Henkilökohtaiset aiheet muuttuvat poliittisiksi, kun ne esitetään julkisesti. Teoksissa korostuu esittäjien fyysinen kieli, mikä on myös yksi mahdollinen - ja jopa tehokas - tapa puhua tärkeistä asioista. Lyhytelokuvasarjan ovat koonneet Sari Tervasniemi ja Susanne Clausen.
Tekijät:
Fabienne Audeoud
Stephen Connolly
Miranda July
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen
John Russell & Fabienne Audeoud
Sari Tervaniemi
Szuper Gallery
Synopsikset:
Fabienne Audeoud: Kiss Me. 3:30 min. Ranska - Iso-Brittania
Kiss me on kuvataiteilija ja muusikko Fabienne Audeoudin musiikkivideo. Teos on fyysinen pohdinta joskus niin absurdista elämästä, rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.
Sari Tervaniemi: You Kill Me. 2006. 7:23 min. Suomi
You Kill Me on rakkaustarina puettuna vampyyrikertomukseksi. Tummassa leikkimielisessä teoksessa puhutaan henkisestä väkivallasta, tilanteesta, jossa valtaa osoitetaan kieltäytymällä kommunikoimisesta.
Miranda July: Getting Stronger Every Day. 2001. 6:30 min. Yhdysvallat
Getting Stronger Every Day -teos on tehty pohjautuen taiteilijan lapsena näkemiin elokuviin pojista, jotka oli erotettu perheistään vuosiksi ja sitten palautettu perheisiinsä, joihin he eivät enää pystyneet sulautumaan takaisin.
Szuper Gallery: I Will Survive. 2007. 6:56 min. Saksa - Iso-Britannia
Szuper Galleryn I Will Survive teoksessa pohditaan voiko rakkaus olla todellista ja samalla kertaa myytävissä, mikä on rakkauden asema elämän taloudellisessa järjestelmässä? Videossa esiintyvät Susanne Clausen ja Pawlo Kerestey maskeerattuina nuoremmiksi ja vanhemmiksi omiksi hahmoikseen.
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen: Complaints Choir / Valituskuoro. 2005. 8:40 min Suomi
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen ja Birminghamilaiset tekivät yhdessä laulun, jossa voi valittaa arkipäiväisistä asioista, joista teki mieli valittaa esimerkiksi kun yläkerran naapuri pitää kansantanssitunteja tai vaimo kuorsaa.
Stephen Connolly: Film for Tom. 2005. 12:00 min. Iso-Britannia
Stephen Connolly teki lyyrisen videon kunnianosoitukseksi ja jäähyväisiksi erikoiselle ja älykkäälle ystävälleen, joka kasvoi laitoksissa ja kuoli kodittomana.
John Russell ja Fabienne Audeoud: John Russel Kills Fabienne Audeoud in the Style of William Burroughs. 2001. 3:00 min. Ranska - Iso-Britannia
Taiteilijapari Russell - Audeoud lavasti ‘murhan’, jossa Russell muka ampuu Audeoudin ja dokumentoi tapahtuman. Teos pohjautuu todelliseen tapaukseen, jossa kirjailija William Burroughs ampui vaimonsa.
klo 17–20 Chef´s Digest. Café Kiasmassa. Rentoa lounge-musiikkia ja keittiön valmistamien herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia. Samalla kokki kertoo ruoista ja kirjasta. DJ Teo.

KLO 17 FREIMIEN VÄLISSÄ - ANIMAATIO-ILTA
Kiasma-teatteri. Ilmainen sisäänpääsy.
Uutta kansainvälistä ja kotimaista animaatiotaidetta ja festarisuosikkeja ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Japania ja Israelia. Ennen elokuvia kuullaan kotimaisista keskustelijoista koostuvaa paneelia. Illan kuraattorina toimii animaatio-ohjaaja Tatu Pohjavirta.
KLO 17 ANIMAATIOPANEELI. ”Taideanimaatio: Mitä ihmettä?”. Keskustelijoina animaatio-ohjaaja Cristian Lindblad, kriitikko Heikki Jokinen, animaatio-opiskelija Ami Lindholm ja taiteilija Veli Granö. Paneelin vetää: Tatu Pohjavirta
Animaatiota käytetään tänä liikkuvan kuvan aikakautena kaikkialla kännyköistä kadunvarsimainoksiin. Samalla myös taideanimaattoreiden määrä Suomessa on kasvanut merkittävästi. Digitaalisten efektien myötä ero live-elokuvan ja animaation välillä on hämärtynyt. Missä taideanimaatiota voi nähdä ja miten se määritellään? Animaatiota on hankala luokitella elokuva- tai mediataiteen alalajiksi, vaikka selkeästi se onkin molempia. Pitäisikö animaatiota käsitellä omana itsenäisenä taiteenlajina, vai onko kyse ainoastaan tekniikasta, jota voidaan hyödyntää taiteen eri alueilla?
KLO 19 LEFFANÄYTÖS
Kiasma-teatteri. Ilmainen sisäänpääsy.
Sports And Diversions, USA, 2006, 4 min, BetaSP/Digibeta Pal, O: Bum Lee
Alastontutkielma, FIN, 2008, 17 min, vaha-animaatio O: Cristian Lindblad
Lost in Snow, LV, 2007, 8 min, 35 mm, O: vladimir Leschiov, Prod: JetMedia
Milk Teeth, UK, 2007, 12 min, Beta SP PAL, O:Tibor Banoczki, Prod: NFTS
Too Tight, BEL, 2006, min,Beta SP PAL, O:Levi Tack, Prod: KASK
Rain Down from Above, RUS, 2007, 8 min, 35mm, O:Iwan Maximow, DISTRIBUTOR: Marina Drozdova, Alexandr Kisselev."ARKEION FILMS"/ MOSCOW
Beton, IL, 2006, 6 min, BetaSP/DigiBeta Pal, O: Ariel Belinco & Michael Faust,
Life Line, HU, 2006, 7 min, BetaSP PAL, O: Tomek Ducki
Mother, UK, 2006, 7 min, BetaSP Pal, O:Cristopher Steger, Royal College of Art
Synopsikset:
Too Tight, 6 min, piirrosanimaatio, Belgia, 2006
Ohjaus: Levi Tack
Ovatko ne liian kireät vai liian löysät? Alusvaatteiden vaihtoa järvellä.
Alastontutkielma, 17 min, vaha-animaatio, Suomi, 2008
Ohjaus: Cristian Lindblad
Kymmenen eri vaikutelmaa meidän alastomasta vartalostamme, sen muodoista ja liikkeistä, animaation ja musiikin keinoin.
Life Line, 7 min, tietokoneanimaatio, Unkari, 2006
Ohjaus: Tomek Ducki
Hammasratashahmojen vauhdikas rakkaustarina. Pitää pysyä vauhdissa, jottei hajoaisi kappaleiksi.
Lost in Snow, 8 min, piirrosanimaatio, Latvia, 2007
Ohjaus: Vladimir Leschiov
Talvella ihmiset pilkkivät. Jäätävä pakkanen ja vahvat juomat johtavat arvaamattomiin lopputuloksiin.
Mother, 7 min, piirrosanimaatio, Iso-Britannia, 2006
Ohjaus: Cristopher Steger
Animoitu dokumentti ohjaajan äidin pitämästä hautaustoimistosta.
Beton, 6 min, tietokoneanimaatio, Israel, 2006
Ohjaus: Ariel Belinco & Michael Faust
Taivaalla leijaileva leija häiritsee korkean muurin vieressä päivystäviä sotilaita.
Milk Teeth, 12 min, tietokoneanimaatio, Iso-Britannia, 2007
Ohjaus: Tibor Banoczki
Nuori poika seuraa siskoaan salaiseen tapaamiseen maissipellolle.
Rain Down from Above, 8 min, piirrosanimaatio, Venäjä, 2007
Ohjaus: Iwan Maximow
Idyllinen iltapäivä maaseudulla muuttuu hurjaksi sadepisaroiden piiskaamaksi tanssiksi.
Sports And Diversions, 4 min, tietokoneanimaatio, USA, 2006
Ohjaus: Bum Lee
Sarja Erik Satien sävellysten innoittamia mustavalkoisia animaatioita.

KLO 17 Dr.Sketchy’s kabareepiirustusilta
Ilmainen sisäänpääsy
Drinks and Drawing Dames and Dudes!!
Vuosi on kulunut siitä kun ensimmäinen Dr.Sketchy’s kabareepiirustusilta
pidettiin Turun Bar Päiväkodissa. Nyt riehakasta Sketchy-piirustusta juomien ja DJ:n säestyksellä on luvassa Kiasman olohuoneperjantaissa. Malleina poseeraavat upeat Amazing Knicker Kittens Tukholmasta.
Klubiemäntinä Bettie ja Kiki aka Petra Innanen ja Suvi Aarnio
Lisätietoja:
www.drsketchyfinland.com
www.myspace.com/dr_sketchy_suomi
www.drsketchy.com
klo 18 Kuukauden luupin avajaiset. Kuraattorina Elena Näsänen. Mediateekki / Seminaari-tila.
Ilmainen sisäänpääsy
16.5. KLO 17-20 CHEF’S DIGEST GOES SUMMER CLUB
Kiasma Café
Rentoa musiikkia ja keittiön valmistamien herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia. DJ Sane. Sään salliessa terassilla.
23.5. KLO 17-20 CHEF’S DIGEST GOES SUMMER CLUB
Kiasma Café
Rentoa musiikkia ja keittiön valmistamien herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia. DJ Sane. Sään salliessa terassilla.
6.6.
KLO 17-20 CHEF’S DIGEST GOES SUMMER CLUB
Kiasma Café
Rentoa musiikkia ja keittiön valmistamien herkkujen maistelua. Maistiaiset liittyvät ensi syksynä julkaistavaan "Kiasma Kitchen"-keittokirjaan. Tulevasta kirjasta poimitaan ja maistatetaan kaksi tai kolme tapashenkistä ruokalajia.
KLO 18-21 NOTKEAN RAMPIN AVAJAISET
Kiasman pihalla
Uuden skeittirampin avajaisia vietetään Basso DJ:n siivittämänä.
