Kuvassa taiteilija Eko Nugroho. Kuva: Milja Viita/KKANyt riittää, 2006. Kuva Petri Virtanen/KKA

Eko Nugroho

s. 1977 Yogyakartassa, Indonesiassa, jossa myös asuu ja työskentelee.

Eko Nugroho kuuluu Yogyakartan poliittisesti tiedostavaan, ennakkoluulottomasti kaikkea mahdollista aineistonaan käyttävään nuoreen taiteilijasukupolveen. Hän on opiskellut maalausta Yogyakartan Indonesialaisessa taideinstituutissa. Nugroho työskentelee vaihtelevilla tekniikoilla suurista seinämaalausinstallaatioista animaatioihin, piirroksiin, kollaaseihin, sarjakuviin, musiikkiin, performansseihin ja kuvakudonnaisiin.

Länsimaiset sarjakuvat sekä Indonesian oma voimakas sarjakuvaperinne ovat vaikuttaneet Nugrohon omintakeiseen surrealistiseen kuvastoon, joissa ihmisille kasvaa outoja päitä ja useita mekaanisia tai kasviaiheisia raajoja. Hahmot on yleensä rajattu rintakuviksi, joiden ainoa tunnistettava inhimillinen osa ovat silmät ja kaula. Teosten taustalla on Indonesian politiikka ja yhteiskunnallinen tilanne, mutta ne laajenevat yleispäteviksi kommenteiksi nykyajan kiireisestä, loputtomia valintoja ja ristiriitoja sisältävästä elämästä ja kaikkialla läsnä olevasta, manipuloivasta vallankäytöstä.

Eko Nugroho toimii päätoimittajana vuonna 2000 perustamassaan, vapaamuotoisen kollektiivisessa, vaihtoehtoisessa sarjakuva-taidejulkaisussa nimeltä Daging Tumbuh (”Sairas Kasvain”). Taiteilija on vuodesta 1995 osallistunut näyttelyihin Indonesiassa ja vuoden 2003 jälkeen alkanut esiintyä myös kansainvälisissä näyttelyissä. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut Yogyakartassa vuodesta 2001. Ensimmäisen ulkomaisen yksityisnäyttelynsä Nugorho piti Artoteek den Haagissa Alankomaissa 2005. -Taru Tappola
 
Idasta tuulee
opastus.gifOpastuksetOpastetut yleisökierrokset näyttelyyn ovat keskiviikkoisin klo 18 ja sunnuntaisin klo 15.
 
Lisätietoa näyttelyjulkaisustaNäyttelykirjaTaiteilijat kertovat teoksistaan haastatteluissa ja artikkeleissa näyttelyn yhteydessä julkaistussa kirjassa (160 sivua, 40 euroa).
 
Taiteilijat näyttelyssä

Heri Dono (s. 1960)
Indonesia

Eko Nugroho (s. 1977)
Indonesia

Melati Suryadarmo (s. 1969)
Indonesia

Entang Wiharso (s. 1967)
Indonesia

Hu Yang (s. 1959)
Kiina

Chen Zhen (1955-2000)
Kiina

Yang Zhenzhong (s. 1968)
Kiina

Araya Rasdjarmrearnsook (s. 1957)
Thaimaa

Keskustelua näyttelystä

Keskustelua taiteen navasta www.hs.fi-sivuilla.