Elixir
Elixir – Pipilotti Rist

Sveitsiläinen taiteilija Pipilotti Rist luo intensiivisiä visuaalisia universumeita. Niissä aistillinen kuvakerronta yhdistyy meditatiivisiin äänimaailmoihin. Teokset ovat taiteilijan paratiisi, jonne hän houkuttaa katsojaa astumaan.

Elixir
-näyttely koostuu kuudesta video- ja ääni-installaatiosta. Teokset muuttavat Kiasman viidennen kerroksen kokonaisvaltaiseksi elämykselliseksi tilaksi, jossa kuvien ja musiikin virtaan voi uppoutua tyynyillä rentoutuen. Taiteilija toivoo, että Elixir toimisi nimensä mukaisesti lääkkeenä mielelle - hoitaisi, ravitsisi ja antaisi energiaa.

Pipilotti Rist on työskennellyt liikkuvan kuvan parissa 1980-luvun lopulta lähtien. Hän on saanut vaikutteita erityisesti kokeellisesta elokuvasta, television kuvakielestä ja popmusiikista. Ristin monitulkintaiset ja toisinaan provokatiiviset videoteokset ovat ilahduttaneet ja hämmästyttäneet katsojia niin yksityisnäyttelyissä kuin Venetsian Biennaalin kaltaisissa katselmuksissakin.

Kiasma on esitellyt Pipilotti Ristin teoksia aiemmin mm. ARS 01 -näyttelyssä sekä yhden installaation näyttelyssä vuodenvaihteessa 2003-2004. Taiteilijan teoksia kuuluu myös Kiasman kokoelmiin.

Näyttely toteutetaan yhteistyössä alankomaalaisen Boijmans Van Beuningen -museon kanssa.