Nykytaiteen sanasto

Kiasma Hits –näyttelyyn liittyviä termejä

Laajemmat selitykset löydät Kiasma Hits -näyttelyjulkaisusta.

Abstrakti taide

Abstrakti eli ei-esittävä taide ei jäljittele tai kuvaa mitään silmälle näkyvää kohdetta. Abstrahoinnilla puolestaan tarkoitetaan kuva-aiheen pelkistämistä niin, että se muuttuu abstraktiksi.

Abstraktista taiteesta tuli modernin taiteen keskeinen ilmaisumuoto, ja sen vaikutus jatkuu yhä.

Aistit

Ihmisen aistit – näkö-, kuulo-, maku-, haju-, tunto- ja tasapainoaisti – mahdollistavat taiteen kokemisen. Aistit kehittyvät jo lapsena toimimaan yhdessä, ja havainto koostuu monen aistin yhdessä muodostamasta kokonaiskuvasta.

Moniaistisuus on myös keskeinen tapa lähestyä nykytaidetta. Toisinaan teoksia voi katsomisen lisäksi esimerkiksi tunnustella, kuunnella, haistella ja jopa maistella.

Alastomuus

Alastomuudella on paikkansa niin uudessa kuin vanhassakin taiteessa. Antiikin aikana ihmisruumiin kauneus hakattiin marmoriin, ja myöhemmin se ikuistettiin maalein puulle tai kankaalle. Nykytaiteessa alastomuus voi olla provokaatio, huutomerkki tai eronteko normaalina pidettyyn julkiseen olemiseen vaatteet päällä. Moni taiteilija on käyttänyt taiteessaan alastomuutta kritisoidakseen vallitsevia sukupuolen esitystapoja.

Alastomana esiintymisessä on myös humoristinen puolensa. Se voi olla kritiikkiä yhteiskuntaa tai taidemaailmaa kohtaan. Alastomuus on myös keino näyttää ihmisen pienuus ja suojattomuus suhteessa ympäröivään maailmaan.

Eksistentialismi -> Ollako vai ei?

Esitystaide

Esitystaide on nykyteatterin ja performanssin välimaastossa vaikuttava taiteen laji. Termi on otettu käyttöön 2000-luvulla, ja sitä käytetään enenevässä määrin kuvaamaan tämän ajan esitysmuotoista taidetta. Esitystaiteelle on tyypillistä yleisökontakti, käsitteellisyys ja elämyksen korostaminen.

Esitystaiteen, performanssin, nykyteatterin ja nykytanssin rajat ovat häilyvät, ja nämä taidemuodot lainaavat toinen toisiltaan. Nykyteatterille on tyypillistä draaman hylkääminen: esitykset eivät perustu kertomukseen, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Tavoitteena on pikemminkin määritellä yhä uudelleen, mitä teatteri voi olla.

Havaittu, eletty, koettu maailma

Nykytaiteen äärellä kannattaa olla aistit auki. Taideteoksiin tutustumisessa ei ole kyse pelkästä katsomisesta vaan aktiivisesta kohtaamisesta ja kokemisesta.

Fenomenologinen filosofia ja erityisesti ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn (1908–1961) ajattelu antaa eväitä nykytaiteen kohtaamiseen. Hänen kirjoituksissaan ihmettely on keskeinen asenne: tietoa maailmasta saadaan havaitsemisen ja ruumiillisen kokemisen kautta.

Taideteoksen edessä ihmettelijä voi pohtia, miltä teoksen äärellä oleminen tuntuu ja mitä se tuo mieleen.

Installaatio

Installaatio on tilaan rakennettu taideteos, joka voi koostua esimerkiksi arkisista esineistä, näyttelyrakenteista, valosta, äänestä ja videoprojisoinneista; esitysinstallaatiossa myös ihmisistä. Installaation osat voivat olla toisistaan irrallisia ja edustaa erilaisia taiteen muotoja, mutta niitä yhdistää jokin teema, ajatus tai tavoite.

Kineettinen taide

Kineettisen taiteen ominaispiirre on liike tai liikkeen illuusio. Monet kineettiset taideteokset ovat kolmiulotteisia rakennelmia, joissa on liikkuvia osia. Liikuttajana voi olla esimerkiksi sähkömoottori, magneetti, ilmavirta – tai katsoja.

Maalaustaiteessa kineettisyydellä viitataan optisiin illuusioihin. Esimerkiksi mustavalkoisuus tai muu vahva kontrasti yhdistettynä raita- tai ruutukuvioihin voi hämätä silmää ja saada aikaan liikkeen tunnun

Komissio

Taiteen yhteydessä komissiolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa taiteilija ja rahoittaja sopivat teoksen toteutuksesta etukäteen. Useimmiten teos tulee rahoittajan omistukseen.

Komissiomenettely turvaa taloudellisesti taiteilijan työskentelyn ja takaa rahoittajalle oikeuden syntyvään teokseen. Tämä mahdollistaa suurten teosten tuottamisen esimerkiksi julkisiin kokoelmiin. Kiasma Hits -näyttelyssä on esillä komissioteos, jonka toteutuksesta museo on sopinut taiteilija Miros*aw Ba*kan kanssa. Teos Touch me / Find me on suunniteltu Kiasman Studio K -tilaan ja se jää näyttelyn jälkeen Kiasman kokoelmiin.

Käsitetaide

Käsitetaiteen teoksen fyysinen olomuoto saattaa olla lause paperilla tai kiillotettu alue lattiassa. Taide-esine puuttuu ehkä kokonaan. Tärkeintä on ajatus, joka saa katsojan mielen askartelemaan.

Käsitetaide korostaa taiteen aktiivista vastaanottamista ja tulkitsemista. Se pyrkii haastamaan kokijansa ajattelu- ja havainnointitapoja sekä käsityksiä tiedosta ja todellisuudesta.

Käsitetaiteen kukoistuskautta oli 1960- ja 70-lukujen vaihde, mutta sen perinne vaikuttaa taiteessa edelleen

Materiaalit

On vaikea keksiä, mistä aineksista ei voisi tehdä taidetta. Nykytaiteessa materiaalivalinnan ratkaisee se, millaista vaikutusta taiteilija tavoittelee. Peililasi, tuhka, taikina tai veri taiteen raaka-aineena synnyttää hyvin erilaisia elämyksiä.

Toiset teokset ovat aineettomia. Teos voi olla valoa tai ääntä tai toisaalta pelkkä idea, suunnitelma tai ohje. Moni mediataiteen teos on muodoltaan tiedosto. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mitä museon kokoelmiin oikeastaan hankitaan, kun hankitaan taideteos.

Mediataide

Mediataiteen teosmuotoja ovat esimerkiksi videoteokset, ääniteokset, mediaperformanssit, multimediateokset, pelit ja verkkoteokset. Mediataide käyttää välineenään sähköistä mediaa mutta yhdistää siihen usein myös muita elementtejä. Esimerkiksi tilaan rakennettu videoinstallaatio voi sisältää videoprojisointeja sekä erilaisia esineitä ja rakenteita.

Sähköinen media on monelle taiteilijalle paitsi työväline myös teosten aihe ja materiaali. Taiteilijat käsittelevät taiteessaan medioihin ja mediakulttuuriin liittyviä teemoja

Minimalismi

Minimalistinen taide pyrkii persoonattomaan ilmaisuun, josta merkit taiteilijan työstä ja yksilöllinen kädenjälki on poistettu kokonaan. Teoksille on tyypillistä ei-esittävyys, toistuvat geometriset muodot sekä valmiiden teollisten materiaalien käyttäminen.

Minimalistien mielestä taiteen ei tarvitse jäljitellä mitään: materiaalit, muoto, rakenne ja mittakaava ovat kiinnostavia itsessään

Moderni taide

Arkikielessä modernilla tarkoitetaan kaikkea nykyaikaista, mutta taiteessa sanalla on erityinen merkitys. Moderni taide on kattokäsite useille taiteellisille liikkeille ja tyyleille, jotka ajoittuvat noin 1860–1960-luvuille. Modernismi on tätä jaksoa kuvaava taidekäsitys.

Modernismiin liitetään taiteenlajien erikoistuminen ja huomion keskittyminen kunkin lajin omimpiin ilmaisukeinoihin. Välineestä ja sen mahdollisuuksista tuli taiteen keskeinen sisältö. Kuvataiteessa tärkeää oli materiaali, muoto, väri ja rytmi. Aihe ja tarina joutivat sivuun, ja abstrakti ilmaisu valtasi alaa.

Nykytaide määrittyy monessa mielessä modernismia vasten. Nykytaiteilijat ovat hylänneet modernin taiteen ihanteet, mutta toisaalta moni heistä lainaa, kommentoi ja arvioi uudelleen modernia kuvakieltä. Teokset saattavat näyttää ulkoisesti samalta kuin moderni taide, mutta niiden lähtökohdat ja sisällöt ovat toiset.

Nykytaide

Nykytaide on oman aikamme taidetta, sitä mitä taiteilijat tekevät juuri nyt. Nykytaiteen alku sijoitetaan usein 1960-luvulle, vaikka käsitykset ajankohdasta vaihtelevatkin. Esimerkiksi Nykytaiteen museo Kiasma kerää kokoelmiinsa sellaisten taiteilijoiden teoksia, jotka ovat aloittaneet näyttelytoimintansa vuonna 1960 tai sen jälkeen.

Nykytaidetta on usein vaikea arvioida samoilla kriteereillä kuin vanhempaa taidetta, esimerkiksi kauneuden tai taidokkuuden perusteella. Teoksen juju saattaa piillä aivan muualla kuin teoksen ulkonäössä. Se voi olla oivallus, tapahtuma tai tunne, jonka teos saa aikaan.

Ollako vai ei?

Nykytaiteilijat käsittelevät teoksissaan ihmisenä olemista, syntymää, kuolemaa, elämän tarkoitusta ja ihmisen ja luonnon suhdetta. Samankaltaisten peruskysymysten parissa työskentelevät myös filosofit ja monet eri alojen tutkijat ja tieteentekijät.

Taiteessa eksistentiaaliset kysymykset voivat koskea vaikkapa taiteen ja luomisen merkitystä tai mielekkyyden löytämistä elämästä arjen keskellä.

Paikkasidonnaisuus

Paikkasidonnainen taide on suunniteltu tiettyyn tilaan tai paikkaan. Se ottaa huomioon paikan luonteen, historian, nykyisyyden, käyttäjät ja käyttötarkoituksen. Paikkasidonnaista teosta ei voisi esittää juuri samassa muodossa missään muualla. Teos voi esimerkiksi kommentoida ympäristöään, olla eri mieltä tai muuttaa tilan joksikin aivan muuksi. Paikkasidonnaiset teokset ovat usein muodoltaan installaatioita, mutta ne voivat olla myös esimerkiksi performansseja tai yhteisötaideteoksia.

Performanssi

Performanssi on esittävän taiteen muoto, joka voi yhdistää erilaisia ilmaisutapoja. Lähtökohtana on usein taiteilijan kehollinen läsnäolo, tila ja aika. Performanssissa taiteilija voi esimerkiksi reagoida ympäröivään tilaan tai käyttää audiovisuaalista tekniikkaa osana esitystä. Performanssi voi olla väärin käyttäytymistä, paikan merkitsemistä, häiriö maisemassa, keskustelua, itkua tai ihan vain olemista.

Performanssi on ainutkertainen tapahtuma tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, mutta monet performanssit ovat tulleet tutuksi suurelle yleisölle niistä tehdyn dokumentaation kautta.

Ruumiillisuus

Ruumiillisuus on tärkeä teema nykytaiteessa. Ruumis on monille taiteilijoille aihe, lähtökohta, työväline ja materiaali. Erityisen selvää tämä on esittävissä taiteissa ja kehon muokkaamiseen perustuvassa kehotaiteessa.

Ottamalla kehonsa taiteen palvelukseen taiteilija voi tuoda esiin yhteiskuntaan ja sukupuoleen liittyviä teemoja tai haastaa katsojia tarkastelemaan kulttuurimme käsityksiä ruumiinkuvasta ja kehollisuudesta.

Myös taiteen vastaanottamisesta puhutaan ruumiillisena tai kehollisena kokemuksena. Se voi tarkoittaa katsojan fyysistä osallistumista teokseen tai toisaalta tunteita ja aistimuksia, joita teoksen äärellä oleminen synnyttää.

Vuorovaikutteisuus

Nykytaiteen olemukseen liittyy ajatus aktiivisesta teoksen ja katsojan kohtaamisesta.

Voi sanoa, että taideteos saa merkityksen tai toteutuu vasta katsojan ja teoksen kohdatessa. Toisinaan katsoja vaikuttaa teokseen omalla toiminnallaan – laukaisemalla liiketunnistimen, painamalla nappia, tarttumalla ohjaimeen.

Vuorovaikutusta tapahtuu myös toisten taiteen katsojien kanssa. Yhteinen kokemus taiteen äärellä tai keskustelussa syntyvä tulkinta saattaa tuoda teokseen aivan erilaisia merkityksiä kuin yksinäinen pohdiskelu.