ARS 01

30.09.2001 – 20.01.2002

Kuudennen ARS-näyttelyn teemana olivat visuaalisten kulttuurien kohtaamiset ja näiden kohtaamisten myötä syntynyt taide.

Art Impact

28.06.2001 – 19.08.2001

Jean-Baptiste Barrièren & Maurice Benayounin interaktiivinen ääni- ja kuvainstallaatio.

R.O.S.A.

23.05.2001 – 26.08.2001

Kielen ja kommunikaation sosiopsykologisista ehdoista kiinnostunut itävaltalainen Eva Grubinger haastaa teoksissaan katsojan vuoropuheluun merkitysten muodostumisesta. Studio K:n näyttelyssä hän pohti, miten hallitsevat ideat ja maailmankatsomukset vaikuttavat yksilöön ja objektien merkkikieleen.

Läpi kuvien

12.05.2001 – 19.08.2001

Nina Roosin retrospektiivinen näyttely esitteli maalarin tuotantoa kymmenen vuoden ajalta. Taiteilija tunnetaan läpikuultavalle pohjalle tehdyistä maalauksista, joista välittyy sanojen vaikeasti tavoittamia tunnelmia tai kokemuksia.

Noidankehä

26.04.2001 – 17.06.2001

Sirkka-Liisa Sassin näyttelyn lähtökohtana oli taiteilijan henkilöhistoria ja sairaskertomus.

Laajeneva kehä

10.03.2001 – 19.08.2001

Näyttelyssä oli esillä 1990-luvun kansainvälisesti merkittäviä kokoelmahankintoja. Näyttely painottui installaatioihin ja valokuviin, mutta käsitti myös muita taiteen ilmaisukeinoja. Huone X:ssä oli esillä museon uushankintoja ja Mediateekissä mediataidekokoelmien video- ja CD-rom -teoksia.

Contra

01.03.2001 – 15.04.2001

Raimo Uunilan installaation teemana olivat voima ja tasapaino. Videoteos koostui kolmen kuvan toistuvista kokonaisuuksista, ja sen sisältö muotoutui visuaalisin, ei-kielellisin keinoin.

Termostaatti

16.02.2001 – 13.05.2001

Susan Norrien toteuttaman videoista, maalauksista ja objekteista koostuvan installaation teemana oli lämpöenergia kuumien lähteiden parantavasta voimasta lämpöön sähkön lähteenä.

ROR Utopia

10.02.2001 – 22.04.2001

ROR eli Revolutions on Request on helsinkiläistaiteilijoiden työyhteisö, joka kommentoi tuotannossaan nykyajan ilmiöitä tasapainoillen taideteollisuuden, käsityön ja taiteen rajoilla. Utopia-näyttely koostui yksittäisistä teoksista, mutta ryhmän itsensä suunnitteleman näyttelyarkkitehtuurin avulla teokset nivottiin yhteen kokonaistaideteokseksi.

Transience – sound in the city

01.02.2001 – 31.03.2001

Ääniteos tarkasteli ja tulkitsi urbaania äänimaisemaa; sekä kaupunkielämän että itse äänien ohikiitävyyttä.

Nuorten näyttely

20.01.2001 – 18.02.2001

Suomen taiteilijaseuran järjestämä näyttely oli esillä Kiasman lisäksi Helsingin Taidehallissa. Kiasmassa näytteille asetettiin ensisijaisesti mediataiteen teoksia.