Pilvi Takala: The Trainee

18.11.2009 – 17.01.2010

Pilvi Takalan teos perustuu kuukauden mittaiseen oleskeluun Kiasman yritysyhteistyökumppanin Deloitten toimitiloissa. Siellä alun perin normaalilta vaikuttanut markkinointiharjoittelija alkaa soveltaa omaperäisiä työmetodeja.

Ars Fennica 2009

09.10.2009 – 10.01.2010

Ars Fennica -palkinnon myöntää Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö vuosittain yhdelle taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä. Se on suurin kuvataidepalkinto Suomessa. Ars Fennica 2009 -palkintoehdokkaat, kuvanveistäjä Matti Kalkamo, kuvataiteilijat Mika Karhu ja Jussi Kivi sekä taidemaalarit Jyrki Riekki ja Petri Yrjölä pitävät näyttelyn Kiasmassa. Palkinnonsaaja julkistetaan marraskuussa.

Kiasma Venetsiassa

07.06.2009 – 22.11.2009

Kiasma osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Venetsian biennaaliin, kun Suomella on jälleen käytössään biennaaliin vuonna 1956 valmistunut Aalto- paviljonki. Paviljongissa esitellään Kiasman ja Framen kansainvälisenä yhteistuotantona taiteilija Jussi Kiven teos Fire & Rescue Museum.

Luontoa ja luonnotonta

15.05.2009 – 30.08.2009

Näkökulma 2000-luvun mieheyteen nykytaiteen kautta. Mitä esittävät taiteessaan miehet, jotka eivät tyydy normioletuksiin? Mukana ovat Jan-Erik Andersson, Kalle Hamm & Dzamil Kamanger, Jukka Korkeila, Jouni Kujansuu, Pekka Niskanen, Harri Pälvirinta, Kari Soinio ja Viggo Wallensköld.

HORROR VACUI

15.05.2009 – 09.08.2009

Kolme vahvaa kotimaista taiteilijaa Kimmo Schroderus (s.1970), Markus Copper (s. 1968) ja Jari Haanperä (s.1957) keskittyvät Kiasman kesänäyttelyssä tilallisiin kysymyksiin. Nimen Horror Vacui mukaisesti he kammoavat tyhjää tilaa ja täyttävät sen kokonaisvaltaisesti voimakkailla ideoilla, veistoksellisilla massoilla, motorisoiduilla esineillä, liikkuvalla kuvalla, valoilla ja äänillä.

Oikeilla jäljillä…

27.03.2009 – 14.02.2010

Oikeilla jäljillä -näyttely tarkastelee ihmistä, luontoa ja kulttuuria erilaisten jälkien kautta. Se tutkii kielikuvan kautta jäljittämistä ja paikantamista eräänlaisena tutkimusmatkana. Jälkiä löytyy läheltä ja kaukaa, ihmisruumiista mainoskuvastoon ja kaupunkitilaan. Jäljet voivat olla tietoisesti tai vahingossa syntyneitä merkkejä ja painaumia, joita jätämme tai kohtaamme päivittäin. Oikeilla jäljillä -näyttely koostuu kolmesta osasta: töhry, viivakoodi ja painauma.

Ola Kolehmainen: A Building Is Not A Building

26.02.2009 – 26.04.2009

Berliinissä asuvan ja työskentelevän valokuvataiteilija Ola Kolehmaisen kuvauskohteena on arkkitehtuuri. Dokumentoinnin sijasta hän rajaa ja nostaa esiin kiinnostavia ja yllättäviä yksityiskohtia. Näyttelyn nimi viittaa siihen, että Kolehmaisen valokuvissa rakennus ei ensisijaisesti olekaan rakennus, vaan värin, valon, muotojen, pinnan ja syvyyden, toiston ja sommittelun kudelma, löytöretki kuvan rakennusaineisiin ja näkemiseen.

Marita Liulia: Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä

13.02.2009 – 19.04.2009

Marita Liulian uusin multimediaprojekti avaa näkökulmia maailman pääuskontoihin, erityisesti naisen näkökulmasta. Teoksessa rinnakkain käsiteltävät uskonnot ovat kristinusko, juutalaisuus, islam, sikhiläisyys, hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus ja shintolaisuus. Näyttely muodostaa visuaalisen ja kokemuksellisen kokonaisuuden, jonka osina ovat valokuvat, maalaukset, esineistö ja mediateokset.

Luuppi: Marja Kanervo

16.01.2009 – 01.03.2009

Marja Kanervon vahvasti tilaan ja läsnäolon tunteeseen vetoavat teokset ovat usein luonteeltaan avoimia tapahtumia. Katsoja pystyy hahmottamaan kerralla osakokonaisuuksia tai installaation tietynhetkisen olomuodon. Tekoprosessia dokumentoiva videoprojisointi Nimetön, 2007 antaa uuden, kattavamman näkökulman Kanervon taiteeseen.